Päivitetty: 2 tuntia sitten
Luovuuden ylistys ja muutama tekijänoikeusknoppi tekoälyhuumaan
Olin menossa asiakasyritykseen pitämään tekijänoikeuskoulutusta ja laadin esitysmateriaalia. Mitään IPR-juridiikkaa ei näinä päivinä voi käsitellä sanomatta jotakin tekoälystä, joten sisällytin koulutukseen myös perustietoutta tekijänoikeuden ja tekoälyn suhteesta. Tässä tekoälyn huumassa, jossa jokaista ammattikuntaa kannustetaan käyttämään tekoälysovelluksia, yritin puhua tekoälystä positiivisin sanakääntein. Pohdiskelin käyttäväni mantroja siitä, että ”tekoäly on välttämätön osa nykyaikaista liiketoimintaa. Tekoäly ei korvaa kaikkia työntekijöitä, mutta se korvaa ne, jotka eivät tekoälyä käytä”, sillä oletin, että niitä haluttiin kuulla, enkä halunnut vaikuttaa kaavoihini kangistuneelta – ehkä jopa riskejä huonosti sietävältä pessimistiltä – juristilta.
En kuitenkaan voinut estää itseäni eksymästä tekoälyn haasteisiin koulutusta valmistellessani; kysymykseen siitä, voiko tekoälyä kouluttaa materiaalilla, johon tekijällä on tekijänoikeuden suojaama yksinoikeus. Kysymykseen siitä, voiko tekoälyä käyttämällä luoda tekijänoikeudella suojattua materiaalia, jos ihan tosissaan ja luovuutta käyttäen kirjoittaa tekstikomentoja (prompteja). Kysymykseen siitä, mitä sijaa ihmisen luovuudelle on tekoälyn aikakautena. Päätin pureutua niihin tässä blogissa.
Tekoälyn kouluttaminen tekijänoikeudella suojatulla materiaalilla
Tekijänoikeudessa keskeistä on se, milloin tapahtuu tekijän yksinoikeuteen kuuluvaa kappaleen valmistamista tai yleisön saataville saattamista. Vaikuttaisi siltä, että tekoälyn kouluttamisessa tapahtuu kappaleen valmistamista useampaan kertaan: ensin aineiston keräämisessä ja järjestelyssä prosessia varten ja sitten itse koulutusprosessissa useampaan kertaan (niin pretraining kuin fine tuning -vaiheissa). Lähtökohtaisesti tämä kappaleen valmistaminen edellyttää tekijänoikeuden haltijan (siis alkuperäisen tekijän tai sen, jolle tekijä on oikeutensa luovuttanut) lupaa.
Tällaisia lupia ei ole GenAI-kehityksen tuoksinassa juuri kyselty, vaan esimerkiksi ChatGPT:lle on annettu alun perin aineistoksi käytännössä kaikki internetissä oleva tieto. Kansainvälisesti tekoäly-yrityksiä vastaan on nostettu jo lukuisia kanteita: esimerkiksi yhdysvaltalaislehti The New York Times haastoi OpenAI:n ja Microsoftin oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista, sillä ne olivat kanteen mukaan käyttäneet miljoonia sanomalehden julkaisuja kouluttaakseen tekoälyjärjestelmiään. Puolustuksenaan tekoälytoimijat kertoivat käyttäneensä tekijänoikeudella suojattua materiaalia kohtuullisen käytön periaatteen (fair use) nojalla.
Tekstin- ja tiedonlouhinta tekijänoikeussääntelyssä
Yhdysvaltalaisesta fair use -doktriinista ei ole Euroopassa suurta hyötyä, joten on syytä tarkastella, miten tekijänoikeuden ja tekoälyn suhdetta on käsitelty EU-lainsäädännössä. Tekijänoikeusdirektiiviin (DSM-direktiiviin) perustuvat, viime vuonna voimaantulleet tekijänoikeuslain muutokset mahdollistavat teoksen käyttämisen tekstin- ja tiedonlouhintaa varten, jollei tekijä ole nimenomaisesti ja asianmukaisella tavalla pidättänyt tätä oikeutta. Kyse on tekijänoikeuden lakisääteisestä rajoituksesta: sen sijaan, että pitäisi kysyä ennakollinen lupa tekijänoikeuden haltijalta teoksen käyttöön, tulee tarkistaa, onko tekijä ”nimenomaisesti ja asianmukaisella tavalla pidättänyt oikeuden.” Jos on, niin tällöin teosta ei saa käyttää tekstin- tai tiedonlouhintaan.
Ensimmäiseksi on pohdittava sitä, mitä ylipäänsä on ”tekstin- ja tiedonlouhinta”. DSM-direktiivin mukaan tekstin- ja tiedonlouhinnalla tarkoitetaan ”automaattista analyysitekniikkaa, jonka tarkoituksena on analysoida digitaalisessa muodossa olevaa tekstiä ja dataa tietojen tuottamiseksi. Tiedot voivat olla esimerkiksi malleja, suuntauksia tai korrelaatioita.” Kaikessa tekstin- ja tiedonlouhinnassa edellytyksenä on, että teokseen on laillinen pääsy. Laillisella pääsyllä tarkoitetaan sitä, että teos tai muu suojattu aineisto on saatavilla oikeudenhaltijan luvalla tai vapaasti internetissä ilman, että pääsyä siihen on rajoitettu.
Se, soveltuvatko tekstin- ja tiedonlouhintaa koskevat säännökset koneoppimiseen tai tekoälyyn, on oikeudellisesti epäselvää. DSM-direktiivissä tai tekijänoikeuslaissa ei oteta tähän kantaa, sillä GenAI:n todellinen läpimurto tapahtui vasta niiden säätämisen jälkeen. Jos painotetaan edellä todetun määritelmän termiä ”analyysitekniikka”, ei tekoäly näyttäisi mahtuvan tekstin- ja tiedonlouhinnan määritelmän piiriin, sillä analyysin lisäksi tekoäly usein myös tuottaa sisältöä. Tekijänoikeuden rajoituksia on perinteisesti tulkittu suppeasti.
Eräässä artikkelissa pureuduttiin tähän hieman pintaa syvemmin. Artikkelin ydinajatus on, että tekstin- ja tiedonlouhinta koskee vain teosten semanttisen informaation hyödyntämistä, kun taas tekoälyn kouluttamisessa hyödynnetään myös teosten syntaktista informaatiota. Tekstin- ja tiedonlouhinnassakin toki valmistetaan teoskappaleita, mutta sen lopputuotteessa on vain teoksista saatua tietoa, eikä tekijänoikeuden suojaama teoksen muoto välity siihen asti. Tekoälyn kouluttamisessa sen sijaan lopputuotteita varten tallentuu muistiin myös syntaktista informaatiota eli tekijänoikeuden suojaamaa teoksen muotoa. Sanojen yhteydet toisiinsa siis eivät kirjoittajien mukaan ole vain kielen ominaisuus, vaan myös tekijöiden luovuuden tuote. Niin sanottu vektorimuoto ei tallenna vain tietoa, vaan nimenomaan teosta. Tästä kirjoittajat päättelevät, että tekstin- ja tiedonlouhintaa koskeva poikkeus (tekijänoikeuden rajoitus) ei sovellu lainkaan tekoälyyn, vaan tulee soveltaa kappaleen valmistamista koskevaa pääsääntöä. Näin ollen tekijänoikeudella suojatun materiaalin käyttö tekoälyn kouluttamiseksi edellyttäisi tekijänoikeuden haltijan lupaa.
Oikeuden pidättäminen
Erikseen on pohdittava sitä, millä tavalla oikeus tekstin- ja tiedonlouhintaan voidaan pidättää. Monet sisältöyhtiöt ovat katsoneet, että ”oikeuden pidättämiseksi” riittää maininta sivuston käyttöehdoissa. Saksalaisessa oikeustapauksessa käsitellään teemaa parhaillaan, ja vaikuttaa siltä, että pelkkä yleinen ”kaikki oikeudet pidätetty” maininta ei ole riittävä, vaan ehdoilta edellytettäisiin erityistä viittausta tekstin- ja tiedonlouhinnassa käytettyihin mekanismeihin.
Tekoälysäädös
Kesällä 2024 voimaantullut ja pääosin 2026 sovellettavaksi tuleva EU:n tekoälysäädös sisältää viittauksen DSM-direktiivin tekstin- ja tiedonlouhintaa koskeviin säännöksiin sekä edellyttää yleiskäyttöisten tekoälymallien tarjoajilta vahvempaa toimintapolitiikkaa oikeuksien pidättämisen tunnistamiseksi ja noudattamiseksi. Tekoälysäädös tekee selväksi sen, että tekijänoikeuksia tulee kunnioittaa, mutta se ei varsinaisesti selvennä sitä, soveltuvatko DSM-direktiivin tekstin- ja tiedonlouhintaa koskevat säännökset tekoälyyn. Koska aihe on tärkeä, mutta toistaiseksi epäselvä, siihen liittyvälle selkeyttävälle ohjeistukselle olisi tarvetta.
Tekijänoikeus tekoälyllä tuotettuun materiaaliin
Mitä taas tulee siihen, voidaanko tekoälyn avulla luoda tekijänoikeudella suojattua materiaalia, niin lähtökohtaisesti tekijänoikeussuojan saaminen edellyttää teoskynnyksen ylittymistä eli sitä, että teosta pidetään riittävän itsenäisenä ja omaperäisenä.
Meille ihmisille luovuus on itsearvo ja sen ajurina toimii usein jokin sisäisen motivaation lähde, kuten uteliaisuus. Tekoälyjärjestelmät ovat sen sijaan rakennettu optimoimaan jokin erityinen tehtävä, kuten tuottamaan ihmistä miellyttäviä kuvia sille syötetystä datasta. Tekoäly siis prosessoi jotakin, jota sille on syötetty, sen sijaan, että se loisi jotakin täysin uutta. Voi perustellusti väittää, että koneelta puuttuu luovuus. Tätä olennaisempaa on kuitenkin se, että voimassaolevan lainsäädännön mukaan tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle – siis ihmiselle, ei koneelle.
On myös kyseenalaista, voiko tekoälysovelluksen käyttäjänä toimiva luonnollinen henkilö saada tekoälysovelluksen avulla luomaansa tuotokseen tekijänoikeussuojaa. Esimerkiksi Yhdysvaltain tekijänoikeustoimisto hylkäsi tekijänoikeusrekisteröinnin Jason M. Allenin Midjourney-tekoälypalvelun avulla luomaan teokseen ”Théâtre D’opéra Spatial”. Allen oli käyttänyt teoksen luomisessa 624 kehotetta, mutta nämä eivät tekijänoikeustoimiston näkemyksen mukaan riittäneet teossuojan syntymiseen koska kehotteiden tulkinnasta ja varsinaisesta toteutuksesta vastasi tekoälyohjelmisto – ei käyttäjä.
Luovuuden tulevaisuus
Vaikka tekoälyyn liittyy paljon juridista knoppologiaa, lopulta keskeisemmäksi kysymykseksi minulle jäi se, mitä me saamme (tai mitä jää jäljelle), jos ihmisen – kirjoittajan, valokuvaajan, taiteilijan, muusikon – työ korvautuu koneella tai ihmisellä, joka ohjaa konetta käskyttämällä.
Mitä enemmän selaan Instagramin kuvavirrassa AI-kuvia, sitä vakuuttuneemmaksi tulen, että tämä ei ole sisältöä, jota haluan kuluttaa. Mitä enemmän minulle tarjotaan palveluita, jotka lupaavat, että tekoäly voi kirjoittaa blogini ja tehdä juridiset analyysini, sitä enemmän haluan kirkastaa sitä, missä olen hyvä.
Minä haluan oppia uusia näkökulmia tarjoavista artikkeleista, inspiroitua kuvista, jotka ovat todellisesta matkakohteesta otettuja, kuunnella musiikkia, joka ei ole teknisesti täydellistä, tehdä muistiinpanoja paperikirjaan, herkistyä tunteita repivän leffakohtauksen parissa. Minä haluan tarjota asiakkailleni henkilökohtaisia kohtaamisia, näkökulmia, ajoittain jopa juridisesti luovaa tulkintaa.
Tekoäly voi kirittää, ehkä jopa herätellä, mutta se ei voi korvata sitä, mikä lopulta tekee sisällöstä tai elämästä ylipäänsä mielenkiintoisen. Kun puhutaan sisällöstä, niin sillä on luovuuden itseisarvon lisäksi myös kaupallinen arvo. Sen tietävät tekijänoikeuden haltijat, mutta tulevaisuuden kannalta on kriittistä, että myös me luovasta työstä nauttivat kuluttajat muistamme sen tehdessämme valintoja niin mediasivustojen maksumuureilla kuin yleisemmin ajankäyttömme suhteen.
Anna Paimela
Valtioneuvosto on nimittänyt Annan tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnan jäseneksi kaudelle 2023-2027 ja tekijänoikeuden yhteishallinnoinnin kehittämisen neuvottelukunnan jäseneksi kaudelle 2024-2027. Neuvottelukunnat mm. seuraavat ja arvioivat tekijänoikeusalan toimintaympäristön kehitystä.
Tekoäly on nopeasti muuttamassa liiketoiminnan maisemaa, tuoden mukanaan ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ja tehokkuusparannuksia. Tekoälyjärjestelmien käyttöönottoon liittyvän innostuksen keskellä ei tule kuitenkaan unohtaa järjestelmien käyttöä koskevia sopimuksia. Sopimusehdot on syytä laatia huolella ennen käyttöönottoa. Tekoälyjärjestelmiä koskeville sopimuksille ei ole vielä muodostunut selkeää markkinakäytäntöä, mikä tuo omat haasteensa tekoälyjärjestelmistä sopimiselle. Näkökulmia voi osaksi hakea vakiintuneista IT-alan sopimuskäytännöistä, minkä lisäksi sopimusten laadinnassa on huomioitava tekoälyjärjestelmien erityispiirteet sekä hiljattain voimaantullut EU:n tekoälysäädös.
Tässä blogikirjoituksessa pohdimme muutamia keskeisiä kysymyksiä, jotka on syytä esittää, kun tekoälyjärjestelmästä ollaan sopimassa tarjoajan ja käyttäjäorganisaation välillä.
Millaisesta järjestelmästä on kyse ja mihin tekoäly perustuu?
Kun puhumme tekoälyjärjestelmistä, on ensinnäkin olennaista ymmärtää, mitä termillä oikeastaan tarkoitetaan. Usein kuulemme puhuttavan tekoälystä, vaikka todellisuudessa kyse saattaa olla perinteisemmästä robotiikasta tai automaatiosta. Tekoäly eroaa näistä siinä, että se ei pelkästään suorita ennalta määriteltyjä tehtäviä, vaan esimerkiksi oppii ja mukautuu annettujen tietojen perusteella sekä tekee päätöksiä ja ennusteita itsenäisemmin.
Tekoälyjärjestelmä tarkoittaa yleensä ohjelmistototeutusta, joka hyödyntää tekoälymallia osana kokonaisratkaisua. Tällainen järjestelmä yhdistää tekoälymallin, joka pystyy käsittelemään ja ymmärtämään sille syötettyä aineistoa, sitä hyödyntävän ohjelmiston kanssa, joka mahdollistaa tekoälyn käytön määritettyihin liiketoiminnan tarpeisiin. Tekoälymalli voi olla esimerkiksi avoin kielimalli, kuten ChatGPT:n taustalla toimiva GPT-4, joka kykenee tuottamaan inhimillistä tekstiä ja analysoimaan laajalti erilaisia tietoja.
Millainen taustalla olevan tekoälymallin sopimusketju on?
Yksi keskeinen kysymys on, kumpi osapuoli hankkii tarvittavat lisenssit järjestelmän taustalla olevaan tekoälymalliin, mikäli kyse ei ole järjestelmän tarjoajan omasta tekoälymallista. Tämä voi vaihdella järjestelmästä ja osapuolten preferensseistä riippuen. Sopimuksessa on olennaisen tärkeää kuvata osapuolten vastuut tekoälymallin osalta, jotta vältetään mahdolliset aukot sopimusketjussa.
Jos tekoälymallin lisenssit hankkii järjestelmän tarjoaja, eikä käyttäjäorganisaatio tee erillistä sopimusta lisensoijan kanssa, sopimusketjun eheyden varmistamiseksi järjestelmän tarjoajan on lähtökohtaisesti perusteltua vastata tekoälymallista suhteessa käyttäjäorganisaatioon. Järjestelmän tarjoajalla ei kuitenkaan välttämättä ole käytännössä mahdollisuutta vaikuttaa tekoälymallin toimintaan tai sovellettaviin lisenssiehtoihin, jolloin tekoälymalli tarjotaan tyypillisesti lisensoijan omien lisenssiehtojen mukaisesti.
Jos sen sijaan käyttäjäorganisaatio tekee itse sopimuksen tekoälymallista suoraan lisensoijan kanssa, tekoälymallia koskevat vastuut eivät lähtökohtaisesti kulje tekoälyjärjestelmän tarjoajan kautta vaan suoraan lisensoijan ja käyttäjäorganisaation välillä. Lisenssiehtojen sisällön näkökulmasta näillä kahdella mallilla ei välttämättä ole suurta eroa, mikäli lisensoija tarjoaa tekoälymallin organisaatiosta riippumatta vakiolisenssiehdoillaan. Tästä huolimatta on tärkeää ymmärtää ja sopia selkeästi, miten tekoälymallia koskeva sopimus- ja vastuuketju muodostuu. Joissain tapauksissa voi olla niinkin, että kumpikin osapuoli hankkii erikseen tarvitsemansa lisenssit tekoälymalliin.
Huomionarvoista on myös, että tekoälysäädös tulee asettamaan yleiskäyttöisten tekoälymallien tarjoajille sopimusehdoista ja sopimusketjusta riippumattomia velvoitteita. Yleiskäyttöisen tekoälymallin tarjoajalla tulee olemaan esimerkiksi velvollisuus asettaa tekoälyjärjestelmän tarjoajan saataville tekoälymallia koskevaa ajantasaista dokumentaatiota, jotta tekoälyjärjestelmän tarjoaja pystyisi noudattamaan omia tekoälysäädöksen mukaisia velvoitteitaan.
Millaista dataa tekoälyjärjestelmä hyödyntää?
Tekoälyjärjestelmien tehokkuus ja hyödyllisyys perustuvat pitkälti niiden käyttämään dataan. Siksi on tärkeää ymmärtää, kenen omistamaa dataa järjestelmä hyödyntää ja millä tavoin. Tekoäly voi hyödyntää useita erilaisia datalähteitä, kuten julkisia tietovarantoja, järjestelmän tarjoajan omia tietokantoja tai käyttäjäorganisaation tuottamaa dataa. Näiden datalähteiden käyttöön liittyy useita kysymyksiä, jotka on otettava huomioon sopimusta laadittaessa.
Käyttäjäorganisaation oman datan käyttö voi tuoda merkittävää lisäarvoa, mutta samalla se nostaa esiin kysymyksiä käyttöoikeuksien laajuudesta, tietosuojasta ja tietoturvasta. Sopimuksessa on tyypillisesti tarpeen muun muassa määritellä, että asiakas säilyttää omistajuuden omaan dataansa ja järjestelmän tarjoaja käyttää dataa ainoastaan järjestelmän tarjoamiseksi sopimuksen mukaisesti. Epäselvyyksien välttämiseksi on suositeltavaa sopia myös nimenomaisesti, missä laajuudessa järjestelmän tarjoajalla on oikeus hyödyntää käyttäjäorganisaation dataa tekoälyn kouluttamiseksi, ja päättyykö kyseinen oikeus sopimuksen päättyessä.
Tekoälyjärjestelmä saattaa hyödyntää myös kolmansilta osapuolilta hankkimaa dataa. Tällöin on tärkeää varmistaa, että käytettävä data on laillisesti hankittua ja sen käyttöön on asianmukaiset luvat. Erityisesti avoimia kielimalleja hyödynnettäessä tekoälyjärjestelmät saattavat käyttää myös hakukoneiden kautta julkisista lähteistä löytyvää dataa. Tällöin on syytä ymmärtää, että jo lähtödata itsessään voi olla esimerkiksi virheellistä, epäasiallista, immateriaalioikeuksia loukkaavaa tai syrjivää. Tekoälysäädös tulee osaltaan tuomaan jonkinlaista selkärankaa dataan liittyvien kysymysten osalta esimerkiksi asettamalla yleiskäyttöisten tekoälymallien tarjoajille velvoitteita immateriaalioikeuksia koskevan lainsäädännön noudattamiseen liittyen sekä tekoälymallin koulutuksessa käytetystä sisällöstä tiedottamisen osalta. Kovin vankkaa tai yksiselitteistä turvaa kyseiset velvoitteet eivät kuitenkaan todennäköisesti tuo.
Suuririskisten tekoälyjärjestelmien osalta myös tekoälyjärjestelmän tarjoajalla tulee tulevaisuudessa olemaan suoraan lainsäädännön nojalla datanhallintaan liittyviä velvoitteita, jotka auttavat mitigoimaan muun ohella edellä viitattuja dataan liittyviä riskejä. Mikäli sopimuksen kohteena on sen sijaan järjestelmä, jota ei luokitella suuririskiseksi tekoälyjärjestelmäksi, tekoälysäädös ei aseta juurikaan velvoitteita datanhallinnan osalta, eli sopimukseen määritetyt ehdot toimivat jatkossakin lähtökohtaisesti ainoana turvana osapuolten näkökulmasta.
Mitä immateriaalioikeuksien osalta on huomioitava?
Immateriaalioikeuksien osalta tekoälyjärjestelmiin liittyy useita huomionarvoisia näkökulmia. Edellä sivusimme jo tekoälyjärjestelmän hyödyntämän aineiston oikeuksiin liittyviä kysymyksiä, mutta sen lisäksi sopimuksessa on sovittava varsinaisen tekoälyjärjestelmän käyttöoikeuksista. Ellei kyse ole täysin asiakaskohtaisesti tilatusta järjestelmästä, jonka immateriaalioikeudet käyttäjäorganisaatio haluaa itselleen, järjestelmän tarjoajan ja käyttäjäorganisaation välisessä sopimuksessa on sovittava, millainen käyttöoikeus tekoälyjärjestelmään myönnetään. Tältä osin asiaa voisi hahmottaa pitkälti samoin kuin perinteisempienkin järjestelmien osalta. Myös tekoälyjärjestelmän käyttöoikeuksien osalta on tyypillisesti tarpeen määritellä tutut peruselementit, kuten esimerkiksi voimassaoloaika, siirrettävyys, mahdollinen konserninlaajuisuus sekä muut käyttöoikeuden ulottuvuudet ja rajoitukset.
Lisäksi immateriaalioikeuksiin liittyen on tarpeen sopia, kuka omistaa tekoälyjärjestelmän generoimat tulokset ja/tai millainen käyttöoikeus niihin myönnetään. Tekoälyjärjestelmän hyödyntämän aineiston alkuperä saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, mitä tulosten immateriaalioikeuksista on mahdollista ja perusteltua sopia. Myös tekoälyjärjestelmän taustalla hyödynnettävän tekoälymallin käyttöehdot saattavat joissain tapauksissa määrittää, että immateriaalioikeudet tuloksiin kuuluvat tekoälymallin kehittäjälle.
Immateriaalioikeuksien osalta on väistämätöntä kiinnittää huomiota myös immateriaalioikeuksien loukkauksiin liittyviin riskeihin, jotka ovat olleet paljon esillä myös julkisessa keskustelussa. Tältä osin asiaa voisi hahmottaa siten, että varsinaisen tekoälyjärjestelmän osalta järjestelmän kehittäjän on perusteltua vastata yleisen käytännön mukaisesti siitä, että järjestelmä itsessään ei loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia. Järjestelmän generoimien tulosten osalta kysymys on huomattavasti haastavampi. Tätä kysymystä arvioitaessa merkitystä on muun muassa sillä, millaista ja kenen tarjoamaa aineistoa tekoälyjärjestelmä hyödyntää. Vastuunjaon lisäksi osapuolten on suositeltavaa arvioida myös käytettävissä olevia keinoja riskien mitigoimiseksi; riskejä voidaan mitigoida esimerkiksi sillä, että järjestelmän tuottamia tuloksia ei hyödynnetä laajamittaisesti sellaisenaan, vaan ainoastaan pienemmissä määrin muun työn tukena.
Miten tekoälyjärjestelmän tuottamat tulokset validoidaan?
Mikäli kyse on suuririskisestä tekoälyjärjestelmästä, järjestelmän tarjoajalla tulee olemaan tekoälysäädöksen nojalla velvollisuus suunnitella ja kehittää järjestelmä riittävän avoimeksi, jotta käyttäjäorganisaatio voi tulkita järjestelmän tuloksia ja käyttää niitä asianmukaisesti. Suuririskisen tekoälyjärjestelmän tarjoajilla tulee lisäksi olemaan velvollisuus antaa käyttäjäorganisaatiolle käyttöohjeiden osana tietoja, jotka tukevat käyttäjäorganisaatiota järjestelmän tulosten tulkitsemisessa.
Suurimmassa osassa tapauksista järjestelmä ei kuitenkaan luokitu suuririskiseksi tekoälyjärjestelmäksi, jolloin yllä viitatut tekoälysäädöksessä kuvatut velvoitteet eivät sovellu. Silloin kun kyse on vähäisemmän riskin tekoälyjärjestelmän hankinnasta, jää jatkossakin sopimuksen määritettäväksi, millä keinoin järjestelmän tarjoaja on velvollinen tukemaan käyttäjäorganisaatiota järjestelmän tulosten validointiin liittyen. Toki myös suuririskisten järjestelmien osalta voi olla aiheellista sopia myös jatkossa tekoälysäädöstä täydentävästi järjestelmän tulosten validointiin liittyvistä vastuista ja mekanismeista, jotka auttavat mitigoimaan mahdollisia järjestelmän käytöstä aiheutuvia virheitä ja vahinkoja.
On hyvä huomioida, että tulosten validointia koskevat sopimusehdot ovat osaltaan olennaisessa roolissa arvioitaessa esimerkiksi sitä, millainen vahingonkorvausvastuu tekoälyjärjestelmän tarjoajalla on tilanteessa, jossa tekoälyjärjestelmä tekee virheen.
Millaisia vastuita lainsäädännöstä seuraa?
Huomioiden erityisesti uusi tekoälysäädös, tekoälyjärjestelmää hankittaessa osapuolten on tärkeää ymmärtää ensinnäkin kyseisen tekoälyjärjestelmän riskiluokka ja toisekseen osapuolten roolit tekoälyn arvoketjussa.
Kuten todettu, suuririskisten tekoälyjärjestelmien osalta tekoälysäädös asettaa useita vaatimuksia. Tekoälysäädöksen sanamuodon mukaan järjestelmän tarjoaja tulee vastaamaan siitä, että suuririskinen tekoälyjärjestelmä on kyseisten vaatimusten mukainen. Suuririskisen tekoälyjärjestelmän osalta myös käyttöönottajalla tulee olemaan tekoälysäädöksessä nimenomaisesti määritettyjä vastuita. Tällöin lainsäädäntö itsessään tuo siis tulevaisuudessa molemmille osapuolille turvaa ja raameja myös sopimussuhteeseen. Suuririskisten tekoälyjärjestelmien osalta on syytä huomata lisäksi, että tekoälyjärjestelmän arvoketjussa voi olla useampia erilaisia toimijoita, joille on kullekin asetettu tekoälysäädöksessä velvoitteita. Tällaisia toimijoita ovat esimerkiksi maahantuojat ja jakelijat. Osapuolten on tärkeää tunnistaa omat ja toistensa roolit arvoketjussa sekä huomioida ne oikein myös sopimusketjussa.
Vähäisemmän riskin järjestelmille ja niitä toimittaville ja käyttäville osapuolille lainsäädäntö ei sen sijaan aseta juurikaan raameja. On siis hyvä tunnistaa ja huomioida, että tällöin sopimuksen rooli korostuu myös jatkossa, sillä osapuolten turvana toimivat ennen kaikkea sopimukseen kirjatut ehdot.
Lainsäädäntöön perustuvien vaatimusten osalta yksi huomionarvoinen näkökulma on myös kysymys siitä, miten lainsäädännön aiheuttamat muutostarpeet järjestelmään käsitellään osapuolten välisessä sopimussuhteessa. Tässä kysymyksessä korostuu erityisesti kaupallinen näkökulma – kuka vastaa muutosten aiheuttamista kustannuksista? Regulaatiovastuu on sopimusneuvottelujen ikivihreä aihe, jossa riittää argumentteja puolin ja toisin. Esimerkiksi tietosuoja-asetuksen osalta on nähty, että edes kuuden vuoden kuluessa sen voimaantulosta ei ole saavutettu kovinkaan selkeää konsensusta siitä, millä tavoin tietosuojalainsäädännön muutoksia koskevat vastuut tulisi jakaa järjestelmähankintoja koskevissa sopimuksissa. Myös tekoälyä koskevan lainsäädännön osalta on todennäköisesti odotettavissa samanlaista keskustelua.
Yleisemmän lainsäädäntöön liittyvän muutoshallinnan osalta sopimusta laadittaessa on lisäksi tärkeää huomioida, että vaikka tekoälysäädös tuli voimaan 1.8.2024, siinä kuvattujen vaatimusten ja velvoitteiden soveltaminen alkaa asteittain vasta myöhemmin. Esimerkiksi suuririskisiä tekoälyjärjestelmiä koskevia velvoitteita aletaan soveltaa vasta 36 kuukauden kuluttua tekoälysäädöksen voimaantulosta. Näin ollen jää osapuolten sovittavaksi, missä laajuudessa tekoälysäädöksen velvoitteita mahdollisesti sovelletaan sopimussuhteessa jo siirtymäaikana, ja millaisia vaikutuksia velvoitteiden voimaantulolla on sopimusosapuolten välillä. Tämä on olennainen kysymys erityisesti pidemmissä sopimussuhteissa. Jos tekoälyjärjestelmä ja sen tarjoajan toiminta eivät vielä lähtötilanteessa vastaa tekoälysäädöksen vaatimuksia, millaisia vaikutuksia vaatimusten toteuttamisella tulee olemaan sopimussuhteen aikana esimerkiksi käyttäjäorganisaatiolta perittäviin maksuihin?
Lopuksi
Myös tämän blogitekstin kirjoittamisessa on käytetty osa-aikaisena työkaverina tekoälyä (ChatGPT). Ylätason bulkkitekstien tuottamisessa yleiskäyttöinen tekoälytyökalu itsessään on jo ihmisen veroinen, mutta Folksin sisältö- ja laatukriteerejä tuotokset eivät tässä tapauksessa täyttäneet. Tilanne voisi olla toinen, jos kirjoittamisessa olisi hyödynnetty Folksin tarpeisiin sovitettua tekoälyjärjestelmää. Tällöin Folksin ja tekoälyjärjestelmän tarjoajan välisessä sopimuksessa olisi toivottavasti huomioitu edellä käsittelemämme näkökulmat muun muassa sen varmistamiseksi, että tekoälyjärjestelmä ei syötä ulos toisessa toimistossa työskentelevältä kollegalta kopioitua tekstiä tai yksinomaan tekoälyjärjestelmän tarjoajan omia etuja ajavia näkökulmia.
Autamme mielellämme tarkemmin tekoälysopimuksiin ja tekoälysääntelyyn liittyvissä kysymyksissä!
Katri Aarnio
Counsel
050 306 2031
Mikäli haluat artikkelit suoraan sähköpostiisi, tilaa Folksin uutiskirje täältä.
Viestintätoimisto Kaiku haastatteli toimitusjohtajaamme Anttia tekoälyn käyttöön liittyvistä juridisista haasteista.
Tekoälyn käyttö läpi toimialojen yleistyy kiihtyvällä tahdilla. Tekoälyn turvallinen käyttö edellyttää, että tekoälyyn liittyvät juridiset riskit tunnistetaan. Antti muistuttaa, että tekoälyn käytön yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota muun muassa tekijänoikeuksiin ja liikesalaisuuksien suojaan.
Lue Antin vinkit tekoälyn käyttämiseen Viestintätoimisto Kauin sivuilta ladattavasta kehotemuotoiluoppaasta. Antin haastattelu on luettavista sivulla 32 alkaen.
