Kesäloman alla monella työpaikalla näkyy sama kaava: kalenterit täyttyvät, keskeneräiset asiat halutaan pois pöydältä ja vastuut selviävät vasta viime metreillä. Ajatus on ymmärrettävä, mutta huonosti johdettuna seuraukset näkyvät nopeasti kuormituksena, virheriskeinä ja tarpeettomina pullonkauloina. Yrityksen näkökulmasta hyvä lomasuunnittelu ei ole pehmeä henkilöstöetu vaan käytännöllinen tapa johtaa työtä hallitummin.
Kesäloman kynnyksellä työpaikoilla tehdään usein sama virhe: ajatellaan, että ennen lomia kannattaa vielä puristaa vähän enemmän, jotta asiat saadaan valmiiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa täysiä kalentereita, viivästyneitä sijaisjärjestelyjä, kiireessä tehtyjä päätöksiä ja sitä, että ihmiset lähtevät lomalle vasta siinä vaiheessa, kun kuormitus on jo ehtinyt kasvaa liian suureksi.
Ongelma ei silti useimmiten ole loma. Ongelma on tapa, jolla työtä on johdettu kevään aikana.
Yritykselle tämä ei ole vain jaksamiskysymys. Se on samalla johtamisen, riskienhallinnan ja liiketoiminnan jatkuvuuden kysymys. Kun lomiin ei varauduta ajoissa, päätöksenteko hidastuu, vastuut hämärtyvät ja samoihin avainhenkilöihin nojaudutaan vielä silloinkin, kun heidän pitäisi olla poissa palautumassa.
Loma ei korjaa kevään rakenteellista kuormitusta
Kesäloma on palautumisen kannalta tärkeä katkos, mutta sen varaan ei kannata rakentaa koko kevään johtamismallia. Työterveyslaitos on muistuttanut, että palautumista ei voi säästää lomaan. Työstä irrottautumista, taukoja, lepoa ja riittävää unta tarvitaan pitkin vuotta, ei vasta heinäkuussa. Työterveyslaitoksen mukaan myös loman myönteiset vaikutukset hyvinvointiin jäävät yleensä melko lyhyiksi.
Siksi ei ole kovin kestävä ajatus, että keväällä voidaan venyä vähän enemmän, koska kesällä sitten levätään. Jos työn määrä, työnjako, vastuut tai päätöksenteon käytännöt ovat jo ennen lomia kuormittavia, loma voi helpottaa hetkeksi, mutta ei poista varsinaista syytä.
Arjessa kuormitus syntyy harvoin vain siitä, että töitä on paljon. Usein sitä lisäävät yhtä aikaa vaihtuvat prioriteetit, epäselvät vastuut, jatkuvat keskeytykset ja se, että päätöksiä odotetaan liian alhaalta organisaatiosta. Kun nämä kasautuvat juuri ennen lomaa, työntekijä ei kanna lomalle vain kiirettä vaan myös keskeneräisyyttä ja epäselvyyttä. Silloin palautuminen ei ala heti loman alussa, vaan vasta viiveellä.
Miksi tämä on myös juridinen kysymys?
Työturvallisuuslain näkökulmasta työnantajan velvollisuudet eivät rajoitu fyysisiin vaaratekijöihin. Työnantajan on selvitettävä ja tunnistettava työstä, työajoista, työn järjestelyistä ja työympäristöstä aiheutuvia haitta- ja vaaratekijöitä. Tämä ulottuu myös työn kuormitustekijöihin. Jos työntekijän todetaan kuormittuvan työssään terveydelle haitallisella tavalla, työnantajan on ryhdyttävä käytettävissään olevin keinoin toimiin tilanteen selvittämiseksi ja vaaran vähentämiseksi.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että myös psykososiaalinen kuormitus kuuluu työnantajan vastuupiiriin. Kiire, epäselvät vastuut, hallitsematon työmäärä, jatkuvat keskeytykset tai puutteellinen priorisointi eivät ole työelämän sivujuonne, vaan ne voivat muodostaa kuormitusta, johon työnantajan pitää puuttua. Tämä ei tarkoita sitä, että työssä ei koskaan saisi olla kuormittavia vaiheita. Olennaista on kokonaisuus. Jos kuormitusviestit toistuvat, työmäärä ei ole realistinen tai työtehtäviä hoidetaan järjestelmällisesti venymällä, kysymys ei enää ole yksittäisestä kiirepiikistä. Silloin on arvioitava, mitä työnjaossa, resursoinnissa, aikatauluissa tai johtamiskäytännöissä on muutettava.
Tästä syystä ennen lomaa syntyvää ylikuormitusta ei kannata käsitellä vain hyvinvointipuheena. Yritykselle se on yhtä aikaa työoikeudellinen, operatiivinen ja taloudellinen kysymys.
Vuosiloma on suunniteltava ennakoiden
Sama teema näkyy myös vuosilomalaissa. Työnantajan on ilmoitettava vuosiloman ajankohdasta lähtökohtaisesti viimeistään kuukautta ennen loman alkamista. Jos tämä ei ole mahdollista, ilmoitus on tehtävä viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkua. Lain rakenne kertoo olennaisen: lomien on tarkoitus perustua ennakointiin, ei viime hetken improvisaatioon. Lomakausi sijoittuu vuosilomalaissa välille 2.5.–30.9.
Jos kesän vastuut, varahenkilöt, hyväksynnät tai asiakasrajapinnan käytännöt ovat vielä juuri ennen lomakautta auki, ongelma ei yleensä ole loma. Ongelma on siinä, ettei organisaatio ole valmistautunut ennakoitavaan poissaolokauteen riittävän ajoissa.
Tämä näkyy usein nopeasti. Päätöksenteko hidastuu, tärkeät asiat ruuhkautuvat väärällä hetkellä ja loman aikana joudutaan ottamaan yhteyttä juuri niihin ihmisiin, joiden piti olla poissa. Pahimmillaan syntyy toimintamalli, jossa organisaatio on nimellisesti lomalla mutta käytännössä edelleen samojen avainhenkilöiden varassa.
Mitä työnantajan kannattaa tehdä ennen lomakautta?
Ensimmäinen tehtävä on priorisoida aidosti. Monessa organisaatiossa priorisoinnista puhutaan paljon, mutta käytännössä viesti on silti se, että kaikki olisi hyvä saada valmiiksi ennen lomia. Juuri tämä ajaa ihmiset loppusuoralla kohtuuttomaan puristukseen.
Johdon pitäisi sanoittaa näkyvästi kolme asiaa: mitä on oikeasti saatava valmiiksi ennen lomakautta, mitä voidaan siirtää syksyyn ja mitä ei tehdä lainkaan. Tämä vähentää kuormitusta usein tehokkaammin kuin yksikään yleinen muistutus palautumisen tärkeydestä, koska samalla ihmiset saavat luvan keskittyä olennaiseen.
Toinen tehtävä on käsitellä lomasuunnittelua resursointikysymyksenä, ei pelkkänä kalenteriharjoituksena. Kuka vastaa asiakkaista, sopimuksista, hyväksynnöistä ja kiireellisistä poikkeustilanteista? Kuka tekee päätökset vastuuhenkilön poissa ollessa? Kuka toimii varahenkilönä, ja onko se aidosti mahdollista myös käytännössä?
Kolmas tehtävä on sopia tavoitettavuuden pelisäännöt etukäteen. Missä tilanteissa lomalla olevaan henkilöön voidaan olla yhteydessä, ja missä tilanteissa ei? Jos tätä ei ratkaista ennakolta, organisaatio siirtää helposti oman suunnittelupuutteensa yksittäisten työntekijöiden venymisen varaan.
Neljäs tehtävä on ottaa kuormitusviestit vakavasti ennen kuin ne näkyvät sairauspoissaoloina, henkilöriskeinä tai lähtöhaluina. Jos työmäärä ei ole hallittavissa, ongelmaa ei ratkaista vain muistuttamalla tauoista tai palautumisesta. Silloin on katsottava työn määrää, työnjakoa, aikatauluja, päätöksentekoa ja esihenkilöiden todellisia mahdollisuuksia johtaa tilannetta.
Johtoryhmälle hyödyllinen kysymys on lopulta yksinkertainen: onko organisaatiossa oikeasti päätetty, mitä pitää saada valmiiksi ennen lomia ja mitä ei? Jos tätä priorisointia ei tehdä johdon tasolla, priorisointi tapahtuu käytännössä työntekijöiden venymisen kautta. Se on kallis tapa johtaa.
Hyvä kesäloma rakennetaan jo ennen loman alkua
Yrityksen näkökulmasta tärkein oivallus on yksinkertainen. Kesäloma on työntekijän oikeus ja palautumisen kannalta tärkeä tauko, mutta se ei ole keino paikata rakenteellisesti liian kuormittavaa kevättä.
Parhaimmillaan ennen lomaa tehty kuormituksenhallinta näkyy nopeasti. Ihmiset eivät kanna keskeneräistä kaaosta lomalle. Esihenkilöt eivät jää yksin paikkaamaan järjestelmän puutteita. Loman aikainen tavoitettavuus vähenee oikeasti, eikä vain paperilla. Syksy alkaa hallitummin, koska työ on jo valmiiksi paremmin järjestetty.
Hyvä kesäloma ei siis synny sattumalta. Se rakentuu siitä, että työpaikalla päätetään ajoissa, mikä on olennaista, mitä voidaan siirtää ja miten varmistetaan, että ihmisillä on todellinen mahdollisuus irrottautua työstä. Kun tässä onnistutaan, lomalta palataan useammin levänneenä, toimintakykyisenä ja valmiina tarttumaan toimeen. Se näkyy yleensä nopeasti myös työn sujuvuudessa, päätöksenteon laadussa ja koko liiketoiminnan vireessä.
Satu Edberg
HR- ja toimistopäällikkö
+358 40 531 1542
Mikäli haluat artikkelit suoraan sähköpostiisi, tilaa Folksin uutiskirje täältä.
Huomaan palaavani tätä tekstiä kirjoittaessani samaan ajatukseen yhä uudelleen. Pitäisikö tähän lisätä disclaimereita? Sellaisia varmuuden vuoksi kirjoitettuja kappaleita, joissa selitän etukäteen, mitä en tarkoita, ennen kuin uskallan sanoa, mitä oikeasti tarkoitan. Että tämä ei ole puheenvuoro syrjintää, rasismia, häirintää tai muita vakavia epäkohtia vastaan. Niistä ei voi eikä pidä tinkiä. Silti juuri tämä varovaisuuden tarve tuntuu olennaiselta osalta sitä ilmiötä, josta tämä teksti sai alkunsa. Jos jokaiseen keskusteluun on pakko liittää ennakkoselitys, olemme jo aika pitkällä maailmassa, jossa yhteisten rakenteiden arviointi koetaan helposti hyökkäykseksi yksilön kokemusta vastaan.
Yksilöllisyyden ja yhteisön ristiriita
Ajatus tähän tekstiin syntyi hiljattain julkaistusta Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta Itsekkyyden aika. Kirja ei käsittele työelämää tai HR:ää, mutta se antaa kielen ilmiölle, joka näkyy työpaikoilla yhä selvemmin. Yksilöllisyys on pitkään ollut vapautta, mahdollisuuksia ja oikeuksia. Vähitellen se on alkanut muuttua myös vaatimukseksi. Jokaisen pitäisi kuulostella itseään, välttää epämukavuutta ja kieltäytyä kompromisseista. Lopputulos on paradoksaalinen. Kun ennen puristivat yhteiset normit, nyt puristaa liika yksilöllisyys.
Työelämässä tämä näkyy tilanteina, joissa yhteiset pelisäännöt koetaan herkästi rajoittamisena ja yksilön kokemus yhä useammin lähtökohtana, joka vaatii välitöntä ulkopuolista ratkaisua. HR:ltä odotetaan samaan aikaan ymmärrystä ja jämäkkyyttä, nopeaa reagointia ja tarkkaa prosessia, tilannetajua ja tasapuolisuutta. Koska HR toimii työoikeudellisten velvoitteiden kehyksessä, kyse ei ole vain kulttuurista tai työhyvinvoinnista, vaan myös työnantajan ja työntekijöiden oikeusturvasta.
Kun hoitopuhe valuu työelämään
Yksi Keltikangas-Järvisen kiinnostavimmista havainnoista liittyy siihen, miten hoitopuheen periaatteet ovat sekoittuneet laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hoitotilanteessa kaikki tunteet ovat totta ja oikeita, ammattilainen ei normita eikä arvota. Se on hoitotyössä hyve. Työelämä ei kuitenkaan ole terapeuttinen tila, vaan yhteinen järjestelmä, jossa on myös oikeita ja vääriä ratkaisuja, velvoitteita ja rajoja.
Käytännössä tämä näkyy työpaikoilla niin, että kokemus alkaa määritellä teon. Jos jokin tuntuu pahalta, tilanteen tulkitaan olevan väärin. Mittasuhteet hämärtyvät, ja asioita arvioidaan yhä useammin sen perusteella, miltä ne tuntuvat juuri nyt, ei sen perusteella, mitä tosiasiallisesti tapahtui ja miten vastaavia tilanteita on aiemmin käsitelty. Työelämä ei tietenkään voi olla paikka, jossa tunteet sivuutetaan. Mutta jos tunteiden säätely ulkoistetaan järjestelmälle, HR:lle ja prosesseille, järjestelmä alkaa ylikuormittua.
Tämä näkyy HR:n arjessa esimerkiksi tilanteissa, joissa työntekijä kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti esihenkilön tehdessä normaalin johtamispäätöksen. Kyse voi olla työvuorojen järjestelystä, vastuunjaosta tai palautteesta, joka ei tunnu hyvältä, mutta joka ei riko lakia, työehtosopimusta tai organisaation ohjeita. Silti odotus on usein se, että kokemuksen täytyy johtaa muodolliseen selvitykseen ja dokumentoituun prosessiin. HR joutuu tasapainoilemaan sen välillä, milloin on kyse aidosta oikeusturvakysymyksestä ja milloin normaalista työelämän kitkasta.
Tasapuolinen kohtelu ja kohtuuden periaate
Työnantajan velvollisuus kohdella työntekijöitä tasapuolisesti ei ole mielipide tai HR:n valitsema toimintatapa, vaan oikeudellinen reunaehto. Se tarkoittaa, että yksilöllisiä ratkaisuja ei voida tehdä irrallaan kokonaisuudesta. Jokainen poikkeus on samalla ennakkotapaus, ja jokainen ennakkotapaus muokkaa sitä, mitä muut työntekijät voivat perustellusti odottaa.
HR joutuu tästä syystä usein tilanteeseen, jossa työntekijän kokemus on aidosti kielteinen, mutta juridista virhettä ei ole tapahtunut. Kukaan ei ole rikkonut lakia, sopimusta tai ohjetta, ja silti pahaa oloa on. Inhimillinen reaktio on ajatella, että kokemuksen täytyy riittää ja ratkaisu on löydettävä nopeasti. Jos kuitenkin jokainen kokemus johtaa raskaaseen prosessiin, seuraukset alkavat kasvaa kohtuuttomiksi. Ei siksi, että kokemusta pitäisi vähätellä, vaan siksi, että prosessit on rakennettu suojaamaan työntekijöitä vakavilta väärinkäytöksiltä ja mielivallalta.
Kohtuullisuus on tässä keskustelussa yllättävän vaikea sana. Se tulkitaan helposti kylmyydeksi, vaikka todellisuudessa se on vastuullisuutta. Kohtuullisuus tarkoittaa sitä, että seuraamukset ovat suhteessa tekoihin ja että eri tilanteita osataan käsitellä eri välineillä. Kaikki pettymys ei ole vääryyttä, eikä kaikki epämukavuus ole merkki epäasiallisesta kohtelusta. Työelämään kuuluu väistämättä ristiriitoja ja turhautumista, ja kyky tehdä kompromisseja on sosiaalinen taito, jota ilman yhteisö ei toimi.
Empatia ja oikeudenmukaisuus
Tässä kohtaa on perusteltua haastaa yksi aikamme vahvimmista oletuksista. Olemme alkaneet sekoittaa empatian ja oikeudenmukaisuuden toisiinsa. Se, mikä tuntuu empaattiselta yksittäisessä tilanteessa, koetaan helposti automaattisesti oikeaksi ratkaisuksi. Työelämässä tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa yksilön kokemus ohittaa kokonaisuuden ja muiden työntekijöiden aseman. Empatia ilman rajoja ei ole neutraalia, vaan se voi kääntyä epäoikeudenmukaisuudeksi muita kohtaan. Työoikeudellisesti ja yhteisön näkökulmasta oikeudenmukaisuus edellyttää joskus myös epämiellyttäviä päätöksiä.
Mitä tästä seuraa työyhteisölle
Yksilöllisyyden ylikorostuminen ei murenna työyhteisöä yhdessä isossa kriisissä, vaan hitaasti. Kun poikkeuksista tulee arkipäivää ja ratkaisut näyttäytyvät tapauskohtaisina, luottamus rapautuu. Työntekijän oikeusturva perustuu pitkälti ennakoitavuuteen. Jos käytännöt muuttuvat tilanteesta toiseen sen mukaan, kuka kokee eniten, tasapuolinen kohtelu vaarantuu ja yhteinen selkänoja katoaa.
HR:n rooli on tässä erityinen ja usein epämukava. HR:ltä odotetaan, että se on yksilön tukena, mutta samalla sen tehtävä on suojella yhteisön toimivuutta ja oikeudenmukaisuutta. Rajat eivät ole työntekijää vastaan, vaan hänen suojakseen. Ilman rajoja työelämästä tulee jatkuvaa neuvottelua oikeuksista ja asemasta, ja se kuormittaa lopulta kaikkia.
Yhteisen vastuun katoaminen
Ehkä kaikkein vaikein kysymys kuuluu, olemmeko työelämässä ajautumassa tilanteeseen, jossa yksilön kokemus alkaa syrjäyttää yhteisen vastuun. Tässä kohtaa katse kannattaa hetkeksi kääntää työelämän ulkopuolelle. Urheilumaailmassa on itsestään selvää, että pettymyksiä ei voida poistaa järjestelmällä. Tappiot, epäonnistumiset ja takaiskut kuuluvat kehitykseen. Niitä ei nähdä häiriöinä, vaan osana oppimista. Kyky sietää epämukavuutta, käsitellä pettymyksiä ja palata tekemiseen on keskeinen taito.
On perusteltua kysyä, miksi tämä ajatus tuntuu työelämässä niin vaikealta. Miksi juuri siellä, missä toimitaan yhdessä ja kohdataan väistämättä ristiriitoja, pettymyksensietokyvystä on tullut lähes katoava luonnonvara? Jos kaikki epämukavuus pyritään poistamaan ulkopuolisin toimenpitein, yhteisö ei vahvistu, vaan haurastuu.
Yhteisen puolustamisesta on tullut yllättävän radikaalia. Silti työelämä ei toimi ilman yhteisiä pelisääntöjä, rajoja ja vastavuoroisuutta. Yhteisön etu ei ole yksilön etua vastaan, vaan sen edellytys. Kun tämä unohdetaan, työelämä alkaa vahvistaa ilmiötä, jota se yrittää korjata. Keltikangas-Järvisen ajatus on, että kulttuuri palkitsee nykyään käyttäytymistä, jota aiemmin olisi pidetty kypsymättömänä. Tunteet saavat levitä ajasta ja paikasta riippumatta, kompromissit nähdään heikkoutena ja rajojen asettaminen empatiavajeena.
Ja se tuo minut takaisin disclaimereihin. Enkä malta olla laittamatta tähän yhtä sellaista. Tämä teksti ei ole kannanotto yksilön kokemuksen merkityksettömyydestä, vaan puheenvuoro siitä, mitä tapahtuu työelämälle, jos yhteiset rakenteet alkavat väistyä kokemuksen tieltä.
Kestävä työelämä syntyy siitä, että kokemusta kuullaan, mutta ratkaisut tehdään myös yhteisön, tasapuolisuuden ja kohtuuden ehdoilla. Siinä ei ole mitään epäinhimillistä. Päinvastoin. Kaikissa organisaatioissa tämä ei vielä näyttäydy samalla tavalla, mutta juuri siksi siitä on syytä puhua silloin, kun rakenteita ja toimintatapoja vielä voidaan vahvistaa hallitusti eikä vasta silloin, kun ne alkavat pettää.
Jos pohdit, miten näitä rajoja, rakenteita ja tasapuolisuuden periaatteita olisi syytä tarkastella omassa organisaatiossasi, ota yhteyttä. Meiltä folkseilta saat apua niin HR-työhön kuin HR-juridiikkaan, tutustu: https://www.legalfolks.fi/ulkoistettuhr ja https://www.legalfolks.fi/tyooikeus
Satu Edberg
HR- ja toimistopäällikkö
p. +358 40 531 1542
Mikäli haluat artikkelit suoraan sähköpostiisi, tilaa Folksin uutiskirje täältä.
Vuosi 2025 oli poikkeuksellinen muutosvuosi työlainsäädännössä ja miltei sama tahti jatkuu myös vuonna 2026. Uudistukset vaikuttavat työpaikkojen arjessa aina työsuhteen ehdoista sopimisesta päättämistilanteisiin saakka.
Yhdessä sopimista, yhteistoimintaa ja työrauhaa
Vuonna 2025 paikallista sopimista laajennettiin järjestäytymättömiin työpaikkoihin, mikä avasi yrityksille aiempaa laajemmat mahdollisuudet TES-joustojen sopimiseen myös ilman työnantajaliiton jäsenyyttä. Jos työehtosopimuksessa voidaan sopia esimerkiksi palkanmaksukaudesta toisin, sama sopimus voidaan nyt tehdä myös niillä työpaikoilla, joissa työnantaja ei kuulu työnantajaliittoon. Samaan aikaan työrauhasääntely tiukentui: poliittisia- ja tukityötaisteluita rajoitettiin, ja seuraamuksia kiristettiin, jotta häiriöt työmarkkinoilla vähenisivät. Lisäksi vientivetoinen palkkamalli asetettiin työmarkkinoiden uudeksi peruslinjaksi, mikä tarkoittaa, että vientialat määrittävät jatkossa palkankorotusvaraa koko työmarkkinalle.
Uudistettu yhteistoimintalaki kevensi velvoitteita merkittävästi alle 50 hengen yrityksissä, sekä lyhensi kaikkien yt-lain piirissä olevien työnantajien muutosneuvotteluaikoja. Organisaatiomuutoksia koskevat neuvotteluprosessit vähenevät muutoksen myötä 20-49 työntekijää työllistävissä yrityksissä merkittävästi. Samaan aikaan alle 50 hengen yrityksissä vuoropuhelua henkilöstön kanssa voidaan käydä vapaamuotoisesti ja kunkin työpaikan näköisesti. Liikkeen luovutukseen, sekä sulautumiseen ja jakautumiseen liittyvät tiedotus- ja vuoropuheluvelvoitteet koskevat edelleen kaikkia yt-lain piirissä olevia yrityksiä. Edelleenkään alle 20 hengen yritykset eivät sovella yhteistoimintalakia miltään osin ja nyt alle 50 hengen yritykset huomattavasti rajatummissa henkilöstömuutostilanteissa.
Yhteistoimintalain uudistaminen jatkuu vuoden 2026 aikana, kun hallintoedustuksen soveltamisrajaa ollaan laskemassa 100 hengen yrityksiin nykyisestä 150 työntekijän rajasta. Hallintoedustuksella tarkoitetaan henkilöstön osallistumisoikeuksia työnantajan päättävissä, toimeenpanevissa, valvovissa tai neuvoa-antavissa hallintoelimissä. Jatkossa edustus olisi tarkoitus toteuttaa joko hallituksessa tai johtoryhmässä työnantajan päätöksen mukaisesti. Virallinen lakiesitys on tarkoitus antaa kevään 2026 aikana.
Työsuhteen elinkaarivelvoitteet muutoksessa
Vuoden 2026 alusta alkaen henkilöperusteesta johtuvalle irtisanomiselle riittää asiallinen syy. Aiemmin henkilöperusteen tuli olla sekä asiallinen että painava. Varoitusmenettelyä edellytetään jatkossakin ennen irtisanomisharkintaa, eli työntekijälle tulee varoituksella antaa mahdollisuus korjata toimintaansa. Henkilösyy voi jatkossakin koskea työsopimusvelvoitteiden laiminlyönnin ohella myös työntekoedellytysten muuttumista esimerkiksi olennaisen ja pysyvän työkyvyn alenemisen perusteella, jolloin työnantajan tulee selvittää mahdollisuus sijoittaa työntekijä toisiin tehtäviin irtisanomisen välttämiseksi. Alisuoriutumista irtisanomisperusteena ei lopulta kirjattu lakiin, mutta se voi edelleen muodostaa asiallisen syyn päättää työsuhde, mikäli työntekijä ei huolellisesta suorituksen johtamisesta huolimatta korjaa työsuoritustaan.
Kuten tähänkin saakka, irtisanomisperuste edellyttää aina tapauskohtaista kokonaisharkintaa, eikä vähäinen moitittava toiminta, kuten esimerkiksi yksittäinen myöhästyminen, täytä lähtökohtaisesti asiallisen irtisanomisperusteen kynnystä.
Määräaikaisten työsopimusten tekemistä aiotaan joustavoittaa. Lakiesityksen mukaan työsopimus voitaisiin jatkossa solmia enintään vuoden ajaksi ilman määräajan perustetta tilanteissa, joissa on kyse ensimmäisestä työsopimuksesta osapuolten välillä. Lisäksi määräaikainen sopimus voitaisiin tehdä ilman perustetta, mikäli osapuolten välinen edellinen työsuhde on päättynyt vähintään kaksi vuotta ennen määräaikaisen sopimuksen alkamista. Lakiin kaavaillaan mahdollisuutta uusia tällainen määräaikainen sopimus enintään kaksi kertaa vuoden kuluessa ensimmäisen sopimuksen tekemisestä, kunhan sopimusten yhteenlaskettu kesto ei ylitä yhtä vuotta. Ilman perustetta tehty määräaikainen sopimus voitaisiin myös irtisanoa kuuden kuukauden jälkeen molemmin puolin. Tulee muistaa, että työnantajalta edellytetään lain mukaista irtisanomisperustetta tällaisissakin tilanteissa.
Lakiehdotuksen mukaan työnantajalla olisi velvollisuus tarjota työtä määräaikaisuuden päättymisen jälkeen tilanteessa, jossa työnantaja rekrytoisi lisää henkilöstöä samoihin tai vastaaviin tehtäviin. Velvollisuus vastaavan työn tarjoamiseen olisi voimassa kolmasosan ilman perustetta tehtyjen määräaikaisten työsopimusten yhteenlasketusta kokonaiskestosta. Esimerkiksi, jos ilman perustetta tehdyt määräaikaiset olisivat kestäneet yhteensä vuoden, työtä tulisi tarjota neljän kuukauden ajan määräaikaisten päättymisestä. Velvollisuutta työn tarjoamiseen ei kuitenkaan olisi, jos työntekijän kanssa voitaisi vielä sopia määräaikainen ilman perustetta yllä esitettyjen edellytysten mukaisesti. Huomionarvoista on, etteivät korvausrekrytoinnit velvoittaisi työnantajaa tarjoamaan työtä edellä mainitulla tavalla, vaan tarjolle tulevan vastaavan kaltaisen työtehtävän pitää olla nimenomainen lisäys yhtiön henkilöstömäärään.
Vaikka määräaikaisia työsopimuksia koskevan lakimuutoksen tarkoitus on tehdä palkkauksesta joustavampaa, se vaikuttaisi tuovan mukanaan uuden liudan muistettavia asioita erilaisten aikamääreiden ja arvioitavien seikkojen osalta.
Lomautusilmoitusaikoja ollaan lyhentämässä seitsemään päivään nykyisen 14 päivän sijaan. Mikäli työehtosopimus määrittelisi lakisääteistä seitsemää päivää pidemmän lomautusilmoitusajan, työpaikalla voitaisiin tehdä paikallinen sopimus seitsemän päivän lomautusilmoitusajasta joko luottamusmiehen tai henkilöstön kanssa.
Taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanottuja työntekijöitä koskeva takaisinottovelvollisuus velvoittaa työnantajaa tarjoamaan tarjolle tulevaa samaa tai samankaltaista työtä aiemmin irtisanotulle työntekijälle, mikäli kyseinen työntekijä on työnhakijana. Takaisinottoaika on 4-6 kuukautta irtisanotun työsuhteen keston mukaan. Jatkossa takaisinottovelvollisuus rajattaisiin koskemaan vain vähintään 50 hengen yrityksiä.
Tasa-arvo korostuu työsuhteissa ja palkkauksessa
STM:n johdolla on valmisteltu tasa-arvolain muutoksia, jotka pureutuvat työntekijöiden yhdenvertaiseen kohteluun ja perheystävälliseen työelämään. Fokuksessa on mm. määräaikaisten työntekijöiden työhönoton syrjimättömyys raskauden, vanhemmuuden ja perheenhuoltovelvoitteiden vuoksi, myös vuokratyössä. Myös perhevapaiden tasaisempaa jakautumista vanhempien kesken halutaan edelleen lisätä. Varsinaisia muutosehdotuksia voidaan odottaa aikaisintaan kevään 2026 aikana, mutta niiden arvioidaan täsmentävän raskaus- ja perhevapaasyrjintää ehkäiseviä säännöksiä, lisäävän tasa-arvovaltuutetun resursseja sekä pidentävän kanneaikoja rekrytointiprosesseja koskevissa syrjintäepäilyissä.
EU:n palkka-avoimuusdirektiivi on saatettava kansallisesti voimaan viimeistään 7.6.2026. Lainsäädäntövalmistelu on kesken ja virallinen lakiesitys annetaan kevään 2026 aikana. Direktiivin tarkoituksena on vahvistaa palkkauksen tasa-arvoa samassa tai samanarvoisessa työssä. Vaikka lainsäädäntö edellyttää samapalkkaisuutta jo tälläkin hetkellä, tuo direktiivi mukanaan mm. työntekijän tiedoksisaantioikeuksia samojen tai samanarvoisten työtehtävien keskipalkkatasoista ja palkan määräytymisen perusteista. Tehtävänimikkeiden tulee olla sukupuolineutraaleja ja palkkauksesta pitää ilmoittaa työhönottovaiheessa. Edellä mainitut velvoitteet koskevat kaikkia työnantajia. Voimassa oleva tasa-arvolaki edellyttää vähintään 30 hengen yrityksiltä säännöllistä palkkakartoitusta, jonka pohjalta mahdolliset sukupuolten väliset perusteettomat palkkaerot tulee arvioida ja työnantajan pitää ryhtyä tarvittaessa korjaustoimenpiteisiin. Direktiivi luo kuitenkin laajempia menettelyvelvoitteita vähintään 100 hengen yrityksille viranomaiselle tehtävän palkkaraportoinnin ja mahdollisen palkka-arvioinnin muodossa. Uudenlaista palkka-arviointia edellytettäisiin, mikäli havaitaan olennaisia ja perusteettomia palkkaeroja ja arviointi toteutetaan yhdessä henkilöstön tai henkilöstöedustajien kanssa.
Muita ajankohtaisia hankkeita
Vuosilomalaissa työntekijällä on mahdollisuus ns. säästövapaisiin, mikä tarkoittaa vuosiloman osittaista säästämistä myöhemmäksi. Nykyisellään työntekijä voi päättää säästövapaan ajankohdan. Säästövapaata koskevaa sääntelyä muutetaan niin, että jatkossa työnantaja päättäisi säästövapaan pitämisen ajankohdan kuten muidenkin vuosilomien kohdalla, ellei muuta sovita.
Työelämän tietosuojasääntelyn osalta on meneillään hanke, jonka tarkoituksena on ensisijaisesti selkeyttää työntekijöiden henkilötietojen käsittelyä suhteessa EU:n tietosuoja-asetukseen. Kansallisessa työelämän tietosuojalaissa säädetään mm. työntekijää koskevien henkilötietojen kuten terveystietojen käsittelystä, teknisestä valvonnasta työpaikalla sekä työntekijän sähköpostiviestien hakemisesta ja avaamisesta. Vuonna 2025 työryhmä on arvioinut esimerkiksi lainsäädännössä olevaa käsittelyn yleistä tarpeellisuusedellytystä sekä työntekijän suostumukseen perustuvaa tietojen käsittelyä, mutta varsinaisia lakimuutoksia ei ole toistaiseksi tiedossa.
Työaikaan perustuvien palkkasaatavien vanhentumis- ja kanneaikoja on tavoitteena selkeyttää laissa. Nykyisellään eri tuomioistuimet ovat tulkinneet työehtosopimuksiin perustuvien saatavien vanhenemis- ja kanneaikoja eri tavoin, mikä luo epävarmuutta työsuhteen osapuolille. Työaikaliitännäisten saatavien ohella arviointia tehdään myös vuosilomien osalta. Lakiehdotuksia voidaan odottaa aikaisintaan kevään 2026 aikana.
Työnantajan työntekijänsä puolesta maksamien oikeudenkäyntikulujen ja seuraamusmaksujen verotus muuttui. Tuloverolakia on vuoden 2026 alusta alkaen muutettu siten, että työnantaja voi maksaa työntekijänsä työsuhteeseen liittyvien riita-, rikos- ja hallintoprosessien oikeudenkäyntikuluja sekä seuraamusmaksujen kustannuksia verovapaasti. Verovapauden edellytyksenä on työnantajan intressin lisäksi, että prosessi on aiheutunut osana työtehtävien suorittamista eikä ole ilmeistä, että työntekijän olisi tullut mieltää toimintansa lainvastaiseksi jo tekohetkellä. Muutoksen taustasyynä on pari vuoden takainen oikeustapaus, jossa työnantajan työtehtävien hoidosta seuranneet rikosoikeudenkäyntikulut tulkittiin työntekijän veronalaiseksi palkkatuloksi.
Alustatyödirektiivin kansallinen täytäntöönpano tulee tarkoittamaan pelisääntöjä digitaalisten työnvälitysalustojen kautta tehtävälle työlle. Keskeisiä kysymyksiä ovat työntekijä–yrittäjä-asetelman arviointi, algoritmiohjauksen läpinäkyvyys ja rajoitukset ja velvoitteet sekä alustatyöläisten oikeussuojakeinot. Lakimuutoksia valmistelee parhaillaan TEM:n alainen työryhmä.
Joustoja vai entistä enemmän työnantajavelvoitteita?
Työlainsäädäntömuutoksilla tavoitellaan selkeästi enemmän joustoja, mutta samaan aikaan työnantajilta vaaditaan myös aiempaa läpinäkyvämpiä toimintatapoja ja osa muutoksista tulee tarkoittamaan aivan uudenlaisia velvoitteita. Työnantajien kannalta tämä merkitsee siis sekä mahdollisuuksia että vastuita. Esimerkiksi henkilöstömäärän muutostilanteissa voidaan reagoida jossain määrin ketterämmin, mutta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaatimukset edellyttävät toimintamallien tarkkaa arviointia, jotta työnantaja ei tule tahtomattaan syrjineeksi ketään.
HR:n ja johdon on hyvä varautua muutoksiin hyvissä ajoin – ei siksi, että sääntely pakottaisi siihen, vaan koska ennakoimalla turvataan sujuvaa arkea.
Kaisa Salo
Counsel
+35840 168 1418
Tilaa Folks Fokus, niin pysyt kartalla tulevista lainsäädäntömuutoksista!