top of page

Folks toimi Lenio Oy:n ja sen omistajien juridisena neuvonantajana yritysjärjestelyssä

  • Writer: Satu Edberg
    Satu Edberg
  • 2 päivää sitten
  • 1 min käytetty lukemiseen

Folks toimi Lenion ja sen omistajien juridisena neuvonantajana yritysjärjestelyssä, jossa Panostaja Oyj osti Lenio Oy:n osakkeita sen omistajilta ja teki merkittävän sijoituksen Lenioon yhtiön kasvun kiihdyttämiseksi.

 

Vuonna 2013 perustettu Lenio on liikkuvan työn toiminnanohjauksen ratkaisua kehittävä SaaS-tuoteyhtiö. Leniolla on yli sadan pk-yrityksen asiakaskunta eri toimialoilta muun muassa asennus-, asiantuntija-, kunnossapito- ja rakennusalalta sekä energia- ja turvallisuusalalta. Lenion kotipaikka on Tampereella. Lenion liikevaihto oli hieman yli 0,7 miljoonaa euroa 31.12.2024 päättyneellä tilikaudella, jossa kasvua oli 25% edellisestä tilikaudesta. Lenio Oy:n toteutunut velaton arvo järjestelyssä on noin 3,8 miljoonaa euroa. Lenion perustajat ja johto jatkavat avainhenkilöinä yhtiössä sekä merkittävinä vähemmistöomistajina.

 

Folksilta järjestelyssä avustamisessa päävastuu oli Senior Counsel Osmo Lipposella, joka kuvailee projektia seuraavasti: ”Projekti oli jälleen kerran mielenkiintoinen sekä ammatillisesti innostava – alusta asti tunsin, että osapuolilla oli selkeä yhteinen tavoite ja ratkaisuhakuinen asenne projektin läpiviemiseksi. Tämä tuki keskeisesti projektin tavoitteiden ja aikataulun saavuttamisessa.” Lue lisää yritysjärjestelystä täältä.

bottom of page