”Ympäristöystävällinen”, ”hiilineutraali” ja ”vastuullinen” ovat vakiintuneet osaksi markkinointia. Ympäristöväittämät eivät tähänkään asti ole saaneet olla harhaanjohtavia, mutta 27.9.2026 sääntely täsmentyy ja tietyt menettelyt kielletään kaikissa tilanteissa. Uudet viherväittämien pelisäännöt edellyttävät, että yritykset tarkistavat kuluttajille suunnatut ympäristöväittämät, kestävyysmerkinnät, ilmastotavoitteet ja tuotetiedot.
Mitä sääntelyä uudistetaan?
Kyse on direktiivistä (EU) 2024/825, jolla muutetaan EU:n sopimattomia kaupallisia menettelyjä ja kuluttajan oikeuksia koskevia direktiivejä. Suomessa direktiivi on pantu täytäntöön kuluttajansuojalain muutoksella ja uudella valtioneuvoston asetuksella.
Uudistus koskee kuluttajille suunnattua markkinointia ja menettelyjä asiakassuhteessa yrityksen koosta riippumatta. Säännöt voivat tulla sovellettaviksi verkkosivuilla, mainonnassa, sosiaalisen median kaupallisissa sisällöissä, pakkauksissa, verkkokauppojen tuotetiedoissa ja muussa kuluttajille suunnatussa vastuullisuusviestinnässä.
Direktiiviä ei pidä sekoittaa erilliseen Green Claims -direktiiviehdotukseen. Sen käsittely on tällä hetkellä jumissa, eikä ehdotusta ole hyväksytty tai virallisesti peruutettu.
Milloin sääntöjä aletaan soveltaa?
Uusia säännöksiä aletaan soveltaa 27.9.2026. Rajattu siirtymäsäännös koskee ennen tätä päivää markkinoille saatettuun tavaraan tai sen pakkaukseen sisältyvää markkinointia: kestävyysmerkintöjä, yleisiä ympäristöväittämiä ja väittämän laajuutta koskevia tiettyjä kieltoja sovelletaan tällaiseen markkinointiin vasta 27.3.2027. Kyse ei ole yleisestä lisäajasta kaikille viherväittämille, eikä siirtymäsäännös koske esimerkiksi verkkomainontaa, uusia pakkauksia tai muita asetuksessa kiellettyjä menettelyjä.
Millaisia ympäristöväittämiä saa käyttää?
Yleiset ilmaukset, kuten ”ympäristöystävällinen”, ”vihreä”, ”ekologinen” ja ”ilmastoystävällinen”, ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä, ellei yritys pysty osoittamaan väittämän kannalta merkityksellistä, tunnustettua erinomaista ympäristönsuojelullista tasoa. Tällainen taso voi perustua esimerkiksi EU-ympäristömerkkiin tai virallisesti tunnustettuun EN ISO 14024 -standardin mukaiseen tyypin I ympäristömerkkiin.
Yleinen väite voidaan muuttaa täsmälliseksi kertomalla samassa viestintävälineessä selvästi, mitä ominaisuutta tai tuotteen osaa väite koskee. Täsmällisenkin tiedon on oltava totuudenmukainen, ajantasainen ja todennettavissa, eikä koko tuotetta tai yritystä saa markkinoida ympäristön kannalta parempana, jos hyöty koskee vain pakkausta tai yhtä toimintoa.
Ilmaisun ”vastuullinen” arviointi riippuu viestin kokonaisvaikutelmasta, sillä sana voi viitata ympäristövaikutusten lisäksi yhteiskunnallisiin ominaisuuksiin. Jos sillä luodaan kuva myönteisestä ympäristövaikutuksesta, ympäristöväittämiä koskevat säännöt voivat tulla sovellettaviksi.
Entä hiilineutraalius ja kompensointi?
Tavaraa tai palvelua ei saa markkinoida ympäristövaikutuksiltaan neutraalina, tavanomaista vähäisempänä tai myönteisenä, jos väite perustuu kasvihuonekaasupäästöjen kompensointiin. Esimerkiksi kompensointiin perustuvat väitteet ”hiilineutraali tuote”, ”hiilineutraali toimitus” ja ”ilmastokompensoitu” ovat kiellettyjä.
Yritys saa kertoa todellisista päästövähennyksistä ja ilmastohankkeiden rahoittamisesta, kun tiedot esitetään täsmällisesti ja harhaanjohtamatta. Kompensointia ei kuitenkaan saa kuvata tuotteen omaksi ympäristöominaisuudeksi tai keinoksi nollata sen aiheuttamat päästöt.
Mitä kestävyysmerkinnöiltä ja ilmastotavoitteilta vaaditaan?
Kestävyysmerkintää saa käyttää vain, jos se perustuu vaatimukset täyttävään kolmannen osapuolen sertifiointijärjestelmään tai viranomainen on vahvistanut merkinnän. Järjestelmän ehtojen on oltava julkisia, läpinäkyviä ja syrjimättömiä, ja vaatimusten noudattamista on valvottava riippumattomasti. Yrityksen oma arvio tai sisäinen pisteytys ei yksin riitä ”Green Choice” -tyyppisen merkin perustaksi.
Tulevaisuutta koskeva väite, kuten ”olemme hiilineutraali vuonna 2030”, edellyttää julkisia ja todennettavia sitoumuksia sekä yksityiskohtaista ja toteuttamiskelpoista suunnitelmaa. Suunnitelmassa on oltava mitattava aikataulu, arvio tarvittavista resursseista ja riippumattoman asiantuntijan säännöllinen seuranta, jonka havainnot ovat kuluttajien saatavilla.
Mitä muuta uudistus koskee?
Uudet kiellot liittyvät myös tuotteiden kestävyyteen, ohjelmistopäivityksiin ja korjattavuuteen. Kiellettyä on esimerkiksi markkinoida tavaraa, jonka kestävyyttä rajoittavasta ominaisuudesta on yrityksen saatavilla tieto, tai esittää tavara korjauskelpoisena, vaikka sitä ei voi korjata. Myöskään pelkästään toiminnallisia ominaisuuksia parantavaa ohjelmistopäivitystä ei saa esittää välttämättömänä.
Ennen sopimuksen tekemistä kuluttajalle on annettava uusia tietoja muun muassa lakisääteisestä virhevastuusta. Laissa säädetyin edellytyksin tietoja annetaan myös tuottajan yli kaksi vuotta voimassa olevasta maksuttomasta kestävyystakuusta, päivitysten vähimmäisajasta, korjattavuuspistemäärästä sekä varaosien ja korjausohjeiden saatavuudesta.
Mitä rikkomisesta voi seurata?
Sääntelyn noudattamista valvoo kuluttaja-asiamies. Säännösten vastainen menettely voidaan kieltää, kieltoa voidaan tehostaa uhkasakolla ja rikkomisesta voidaan määrätä seuraamusmaksu. Markkinaoikeus voi tietyissä tilanteissa velvoittaa yrityksen myös oikaisemaan markkinointiaan.
Kuluttajalla voi lisäksi olla oikeus kohtuulliseen hinnanalennukseen, jos sopimattoman menettelyn voidaan olettaa vaikuttaneen ostopäätökseen. Tahallinen tai huolimaton rikkominen voi johtaa myös vahingonkorvausvastuuseen.
Mitä yrityksen kannattaa tehdä nyt?
Yrityksen kannattaa ennen 27.9.2026:
inventoida verkkosivujen, kampanjoiden, sosiaalisen median ja pakkausten väittämät;
täsmentää, mitä tuotetta, ominaisuutta tai elinkaaren vaihetta kukin väite koskee;
koota väitteitä tukeva ajantasainen näyttö ja käytetyt laskentamenetelmät;
tarkistaa kompensointiväitteet, omat kestävyysmerkit ja tulevaisuuden tavoitteet;
varmistaa tuotetietojen kulku valmistajalta myyjälle ja verkkokauppaan; sekä
nimetä väittämien hyväksymisestä ja seurannasta vastaavat henkilöt.
Uudistus ei tarkoita vastuullisuusviestinnän loppua, mutta yleisten lupausten sijaan tarvitaan rajattuja, ymmärrettäviä ja todennettavia tietoja. Folks auttaa tunnistamaan ympäristöväittämien ja pakkausmerkintöjen riskit sekä rakentamaan käytännöt sääntelyn mukaista markkinointia varten.
Anna Paimela
Osakas
+358 40 1648626
Mikäli haluat artikkelit suoraan sähköpostiisi, tilaa Folksin uutiskirje täältä.
Sähköinen suoramarkkinointi on monelle yritykselle keskeinen osa myyntiä ja asiakasviestintää. Uutiskirjeet, kampanjasähköpostit ja markkinoinnin automaatio toimivat kuitenkin vain silloin, kun myös lähettämisen juridinen peruste on kunnossa. Viime aikoina erityisesti robottipuhelut ovat nousseet esiin valvontakäytännössä.
Käytännössä yrityksen kannattaa ratkaista kolme kysymystä ennen viestin lähettämistä: kenelle viesti lähetetään, onko viesti markkinointia vai asiakasviestintää ja mihin lähetysoikeus perustuu.Sähköistä suoramarkkinointia ovat esimerkiksi sähköpostit, tekstiviestit, kuvaviestit, ääniviestit ja automatisoidut puhelut, joilla markkinoidaan tuotteita tai palveluita vastaanottajalle. Muodolla ei ole ratkaisevaa merkitystä: olennaista on viestin tarkoitus ja sisältö. Jos viestin tavoitteena on edistää tuotteen tai palvelun myyntiä, kyse on yleensä suoramarkkinoinnista.
Uutiskirje on yleensä suoramarkkinointia, jos se sisältää tarjouksia, palveluiden esittelyä, tapahtumakutsuja, kampanjoita tai muuta myyntiä edistävää sisältöä. Myös näennäisesti informatiivinen sisältö voi olla markkinointia, jos sen pääasiallinen tarkoitus on ohjata vastaanottaja ostamaan, varaamaan esittely, lataamaan myyntimateriaali tai osallistumaan kaupalliseen tapahtumaan.
Kaikki asiakkaille lähetettävät viestit eivät kuitenkaan ole suoramarkkinointia. Esimerkiksi tilausvahvistukset, toimitusilmoitukset, käyttökatkoista kertovat tiedotteet ja muut sopimuksen tai palvelun toteuttamiseen liittyvät viestit ovat lähtökohtaisesti asiakasviestintää. Jos viestiin lisätään myynnillistä sisältöä, viesti voi kuitenkin muuttua suoramarkkinoinniksi. Esimerkiksi palvelun käyttökatkosta kertovaan viestiin lisätty “päivitä premium-versioon” -tarjous voi muuttaa viestin arviointia.
Henkilökohtainen osoite edellyttää yleensä ennakkosuostumusta
Sähköistä suoramarkkinointia saa lähtökohtaisesti lähettää luonnolliselle henkilölle vain, jos hän on antanut siihen ennalta suostumuksensa. Tämä on pääsääntö kuluttajille suunnatussa sähköisessä suoramarkkinoinnissa. Sama koskee esimerkiksi automatisoituja soittojärjestelmiä: robottipuhelulla tehtävä markkinointi edellyttää vastaanottajan etukäteistä suostumusta.
Suostumuksen on oltava vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen. Käytännössä vastaanottajan on siis itse tehtävä aktiivinen toimi, esimerkiksi rastitettava uutiskirjeen tilaamista koskeva ruutu. Valmiiksi rastitettu ruutu, vaikeneminen tai se, ettei henkilö erikseen kiellä markkinointia, ei riitä suostumukseksi.
Suostumuksen vapaaehtoisuus ei välttämättä estä sitä, että suoramarkkinointisuostumus yhdistetään esimerkiksi vapaaehtoiseen arvontaan. Tietosuojavaltuutettu on arvioinut, että arvontaan osallistumisen edellytyksenä pyydetty suoramarkkinointisuostumus voi olla pätevä, jos osallistuminen on aidosti vapaaehtoista, osallistumatta jättämisestä ei aiheudu haittaa eikä kyse ole rekisteröidylle välttämättömästä palvelusta. Arvio on kuitenkin aina tapauskohtainen.
Aina erillistä suostumusta ei tarvita. Jos asiakas on ostanut yritykseltä tuotteen tai palvelun ja antanut sähköisen yhteystietonsa ostamisen yhteydessä, yritys voi tietyin edellytyksin markkinoida hänelle omia vastaavia tuotteitaan tai palveluitaan.
Tätä poikkeusta ei kuitenkaan voi käyttää yleisenä lupana kaikkeen markkinointiin. Sen soveltaminen edellyttää, että yhteystieto on saatu asiakkaalta myynnin yhteydessä, markkinointi koskee saman yrityksen omia tuotteita tai palveluita ja markkinoitavat tuotteet tai palvelut ovat samankaltaisia kuin asiakkaan aiempi ostos. Jos asiakas on ostanut esimerkiksi tietyn ohjelmistopalvelun, hänelle voidaan tilanteesta riippuen markkinoida saman palvelukokonaisuuden lisäominaisuuksia tai vastaavia palveluita. Sen sijaan sama yhteystieto ei oikeuta markkinoimaan täysin toisen konserniyhtiön palveluita, yhteistyökumppanin tuotteita tai kokonaan eri tuoteryhmää.
Lisäksi asiakkaalle on annettava mahdollisuus kieltää markkinointi helposti ja maksutta sekä yhteystiedon keräämisen yhteydessä että jokaisessa myöhemmässä markkinointiviestissä.
B2B-markkinoinnissa ei riitä, että vastaanottaja työskentelee yrityksessä
Yrityksille suunnatussa markkinoinnissa arvio riippuu siitä, millaiseen osoitteeseen viesti lähetetään ja mikä vastaanottajan rooli on. Yleisiin yritysosoitteisiin, kuten info@yritys.fi tai myynti@yritys.fi, voidaan lähtökohtaisesti lähettää sähköistä suoramarkkinointia ilman ennakkosuostumusta. Viestissä on silti oltava mahdollisuus kieltää markkinointi.
Jos viesti lähetetään nimetylle henkilölle, kuten etunimi.sukunimi@yritys.fi, lähettäjän on arvioitava, liittyykö markkinoitava tuote tai palvelu olennaisesti vastaanottajan työtehtäviin. Esimerkiksi taloushallinnon palvelun markkinointi talouspäättäjälle voi olla perusteltua. Sen sijaan samaa viestiä ei voi lähettää varmuuden vuoksi kaikille yrityksestä löytyville henkilöille.
Olennaista on, että vastaanottajan rooli ja markkinoitava sisältö kohtaavat. Pelkkä oletus vastaanottajan kiinnostuksesta ei riitä. B2B-markkinoinnissa kannattaa myös huomata, että henkilökohtainen työsähköposti ei muutu vapaasti käytettäväksi markkinointikanavaksi sen vuoksi, että osoite on julkinen tai löytyy LinkedInistä, verkkosivuilta tai tapahtuman osallistujalistalta. Lähettäjän on silti pystyttävä perustelemaan, miksi juuri tälle henkilölle lähetetty viesti liittyy hänen työtehtäviinsä ja miksi markkinointi on kohdennettu asianmukaisesti.
Suostumukset pitää pystyä osoittamaan
Yrityksen on pystyttävä tarvittaessa osoittamaan, millä perusteella sähköistä suoramarkkinointia lähetetään. Jos lähettäminen perustuu suostumukseen, dokumentoinnista olisi hyvä käydä ilmi ainakin milloin suostumus on annettu, missä kanavassa se on annettu, mihin markkinointiin se on annettu ja mitä tietoa vastaanottajalle annettiin suostumusta pyydettäessä.
Jokaisessa sähköisessä suoramarkkinointiviestissä on oltava helppo ja maksuton tapa kieltää markkinointi tai peruuttaa suostumus, esimerkiksi toimiva peruutuslinkki.
Peruuttamisen on oltava yhtä helppoa kuin suostumuksen antamisen. Käytännössä vastaanottajaa ei tule pakottaa ottamaan erikseen yhteyttä asiakaspalveluun tai kirjautumaan monimutkaiseen järjestelmään vain peruuttaakseen uutiskirjeen.
Sähköisessä suoramarkkinoinnissa käsitellään yleensä henkilötietoja, jolloin sovellettavaksi tulevat myös yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimukset. Siksi vastaanottajalle on kerrottava selkeästi, miten hänen tietojaan käsitellään.
Käytännössä yrityksen kannattaa varmistaa, että tietosuojailmoituksesta käy ilmi, kuka henkilötietoja käsittelee, mihin tarkoituksiin tietoja käytetään, millä perusteella tietoja käsitellään, mistä tiedot on saatu, kuinka kauan tietoja säilytetään ja miten vastaanottaja voi käyttää oikeuksiaan.
Sähköisen suoramarkkinoinnin sääntely ei estä tehokasta markkinointia, mutta se edellyttää, että perusasiat tehdään huolellisesti. Yrityksen kannattaa varmistaa jo ennen kampanjan lähettämistä, mistä vastaanottajien tiedot ovat peräisin, millä perusteella viestejä lähetetään ja miten markkinointikiellot toteutuvat käytännössä.
Lila Kallio
Counsel
+358 41 465 1365
Mikäli haluat artikkelit suoraan sähköpostiisi, tilaa Folksin uutiskirje täältä
Tekoäly on tullut markkinointiin nopeasti ja melko vaivattomasti. Kuvia, videoita, ääntä, mainostekstejä ja kampanjaideoita syntyy hetkessä. Juridiikan näkökulmasta tämä ei kuitenkaan tarkoita, että markkinoinnin perussäännöt olisivat menettäneet merkityksensä. Pikemminkin tekoäly nostaa tutut kysymykset uudenlaiseen tarkasteluun: onko markkinointi totuudenmukaista, ymmärtääkö vastaanottaja, mitä hänelle näytetään, ja kuka vastaa lopputuloksesta?
Mihin uusiin sääntöihin ja ohjeisiin markkinoijan kannattaa kiinnittää huomiota?
Ajankohtaista keskustelua ohjaavat tällä hetkellä erityisesti kolme aineistokokonaisuutta. Ensinnäkin ICC on julkaissut ohjeen tekoälyn vastuullisesta käytöstä markkinoinnissa. Ohje täydentää ICC:n markkinointisääntöjä ja korostaa, että markkinoinnin on oltava lainmukaista, asiallista, rehellistä ja totuudenmukaista riippumatta siitä, mitä teknologiaa sen tuottamisessa käytetään. ICC:n ohje on luonteeltaan itsesääntelyä, ei suoraan velvoittavaa lainsäädäntöä. Käytännössä sillä voi silti olla merkitystä, kun arvioidaan sitä, millaista huolellisuutta vastuulliselta markkinoijalta voidaan odottaa.
Toiseksi EU:n tekoälyasetuksen 50 artikla tuo markkinointiin sitovia läpinäkyvyysvelvoitteita. Nämä läpinäkyvyysvelvoitteet tulevat monelta osin sovellettaviksi 2.8.2026, ja ne koskevat muun muassa tilanteita, joissa henkilö on vuorovaikutuksessa tekoälyjärjestelmän kanssa tai altistuu tietyille tekoälyllä tuotetuille tai muokatuille sisällöille. Kolmanneksi komissio on julkaissut 50 artiklaa koskevat soveltamisohjeet luonnoksena, ja tekoälyllä tuotetun sisällön merkitsemistä koskeva Code of Practice on valmisteilla. Komission luonnoksen mukaan ohjeistus on nimenomaan käytännön tulkinta-apua, eikä se ole sitova lopullinen tulkinta tekoälyasetuksesta.
Lähtökohtana ei ole automaattinen ilmoitusvelvollisuus
Tekoälyä voidaan hyödyntää monilla tavoin markkinointiprosessien eri vaiheissa, joten on hyvä tunnistaa, että tekoälyn käytöstä markkinoinnissa ei tarvitse automaattisesti kertoa kaikissa tilanteissa. ICC:n ohje sanoo tämän varsin suoraan, eikä tekoälyasetuskaan luo automaattista ilmoitusvelvollisuutta. Pelkkä generatiivisen tekoälyn käyttö mainosmateriaalien tai markkinointiviestinnän luomisessa ei itsessään edellytä ilmoitusta. Ratkaisevaa on, voiko tekoälyn käytöstä kertomatta jättäminen antaa vastaanottajalle harhaanjohtavan kokonaisvaikutelman. Jos voi, ilmoitus saattaa olla tarpeen.
Deepfake-sisältö on markkinoinnin riskialuetta
Tekoälyasetuksen 50 artikla konkretisoi tekoälyn käytöstä ilmoittamisen tietyissä tilanteissa lakisääteiseksi velvoitteeksi. Markkinoinnin kannalta kiinnostavin esimerkki on deepfake-sisältö eli syväväärennökset. Asetuksen mukaan tekoälyjärjestelmän käyttöönottajan on ilmoitettava, jos kuva-, ääni- tai videosisältö on tekoälyllä tuotettu tai muokattu siten, että se muodostaa syväväärennöksen. Tekoälyasetuksen ja komission ohjeistusluonnoksen mukaan syväväärennöksessä on kyse sisällöstä, joka muistuttaa olemassa olevia henkilöitä, esineitä, paikkoja, toimijoita tai tapahtumia ja voisi virheellisesti vaikuttaa aidolta tai totuudenmukaiselta.
Tämä määritelmä on markkinoinnissa merkityksellinen, koska syväväärennökset eivät rajoitu vain tilanteisiin, joissa jäljitellään tunnettua henkilöä. Myös esimerkiksi olemassa olevaa paikkaa, tapahtumaa tai tuotteen käyttökontekstia realistisesti kuvaava tekoälysisältö voi tulla arvioitavaksi deepfake-sääntelyn kautta, jos vastaanottaja voisi erehtyä pitämään sitä aitona. Markkinointikontekstissa kyse voisi olla esimerkiksi tekoälyllä luodusta videosta, jossa realistiset “asiakkaat” käyttävät tuotetta aidolta vaikuttavassa tilanteessa.
ICC:n ohje vie tarkastelun vielä käytännönläheisemmälle tasolle. Jos tekoälyllä luodaan tai olennaisesti muokataan todellisen ja tunnistettavan henkilön kuvaa, ääntä tai muuta hahmoa markkinointitarkoituksiin, henkilön lupa tulisi lähtökohtaisesti hankkia ja luvan rajoja kunnioittaa. Käytännössä markkinoijan on siis arvioitava erikseen sekä se, saako henkilöä esittävää sisältöä käyttää, että se, pitääkö tekoälyn käytöstä kertoa yleisölle. Tekoälyasetuksen 50 artikla ei varsinaisesti ota kantaa suostumuskysymykseen, vaan keskittyy läpinäkyvyyteen. Myös komission ohjeistusluonnos kuitenkin muistuttaa, että deepfake-sisältöön voi liittyä tietosuoja-, immateriaalioikeus- ja persoonallisuusoikeudellisia kysymyksiä.
Ilmoituksen on huomioitava vastaanottajan näkökulma
Toinen olennainen kysymys on kohderyhmä. Sekä ICC:n ohje että tekoälyasetuksen 50 artiklan ohjeistusluonnos korostavat, että ilmoituksen ymmärrettävyyttä on arvioitava yleisön näkökulmasta. Erityisesti lapsille, iäkkäille tai muuten haavoittuvassa asemassa oleville suunnatussa markkinoinnissa kynnys kertoa tekoälyn käytöstä voi käytännössä olla matalampi. Ilmoituksen on oltava sellainen, että juuri kyseinen yleisö ymmärtää sen. Pelkkä tekninen merkintä, käyttöehtoihin piilotettu lause tai epäselväksi jäävä tekoälyyn viittaava ilmaisu ei välttämättä riitä. Komission luonnoksen mukaan tieto on annettava selkeästi ja erottuvasti viimeistään ensimmäisen vuorovaikutuksen tai altistumisen yhteydessä, eikä se saa jäädä esimerkiksi käyttöohjeen tai valikkorakenteen taakse.
Code of Practice -luonnoksessa tätä ajatusta viedään pidemmälle. Sen mukaan syväväärennösten ja tiettyjen tekoälyllä tuotettujen tekstien merkintöjen tulisi olla helposti havaittavia, saavutettavia ja sisältömuotoon sopivia. Luonnoksessa ehdotetaan myös EU-laajuisen yhteisen AI-ikonin kehittämistä ja mahdollisuutta toiseen tietokerrokseen, jossa kerrottaisiin tarkemmin, mitä sisällössä on tuotettu tai muokattu tekoälyllä. Käytännön kannalta kiinnostavaa on myös ajatus siitä, että merkinnän tulisi mahdollisuuksien mukaan “kulkea sisällön mukana”, esimerkiksi silloin kun video tai kuva jaetaan eri kanaviin.
Vastuu tekoälyn käytöstä on rakennettava osaksi markkinoinnin prosesseja
Yrityksille tämä tarkoittaa, että tekoälyn käyttö markkinoinnissa ei ole vain luovan tiimin työkaluvalinta. ICC:n ohje korostaa, että markkinoija vastaa markkinoinnistaan, vaikka kampanja olisi toteutettu toimiston, vaikuttajan, alustatoimijan tai tekoälytyökalun avulla. Organisaatioiden tulisi päivittää sisäistä koulutusta ja ohjeistusta niin, että markkinoinnin parissa työskentelevät ymmärtävät vastuunsa. Tekoälyasetuksessa sama tavoite näkyy tekoälylukutaitoa koskevissa velvoitteissa: yrityksen on huolehdittava siitä, että tekoälyä käyttävillä henkilöillä on riittävä ymmärrys tekoälyn mahdollisuuksista, rajoituksista ja riskeistä.
Käytännössä vastuullisen markkinoijan on huomioitava ainakin kolme perusasiaa. Ensin on tunnistettava, missä kampanjan osissa tekoälyä käytetään ja onko tekoälyn käytöstä lopputuloksessa ilmoitettava tekoälyasetuksen mukaisesti. Sen jälkeen on arvioitava, voiko tekoälyn käytön kertomatta jättäminen johtaa harhaanjohtavaan vaikutelmaan myös tilanteissa, joissa asetuksen nimenomainen ilmoitusvelvollisuus ei sovellu. Lopuksi on varmistettava, että sopimukset mainostoimistojen, vaikuttajien ja teknologiatoimittajien kanssa tukevat tätä. Markkinoijan pitäisi tietää, milloin tekoälyä on käytetty lopputuloksen luomiseksi, jotta markkinoija pystyy tarvittaessa täyttämään omat velvoitteensa.
Tekoälyn käyttö markkinoinnissa ei ole automaattisesti ongelmallista. Se voi päinvastoin parantaa laatua, nopeuttaa tuotantoa ja avata uusia luovia mahdollisuuksia. Mitä aidommalta tekoälyllä tuotettu sisältö näyttää ja kuulostaa, sitä tärkeämmäksi kuitenkin muuttuu kysymys siitä, ymmärtääkö vastaanottaja, mitä hänelle esitetään. Tässä mielessä ICC:n ohje ja tekoälyasetuksen 50 artikla kulkevat samaan suuntaan. Molemmat muistuttavat, että luottamus on markkinoinnin kovaa ydintä. Jos tekoälyn käyttö murentaa sitä, tekninen tehokkuus voi nopeasti muuttua juridiseksi riskiksi ja mainehaitaksi.
Valmistautuminen kannattaa aloittaa ajoissa
Lopullista tulkintakäytäntöä odotetaan vielä. Komission 50 artiklaa koskeva ohjeistus ja Code of Practice ovat luonnosvaiheessa, ja myös ICC on todennut päivittävänsä ohjettaan teknologian ja käytäntöjen kehittyessä. Yritysten kannattaa kuitenkin varautua velvoitteisiin jo nyt päivittämällä prosessinsa, ohjeistuksensa, sopimuksensa ja hyväksymiskäytäntönsä, koska elokuusta 2026 alkaen läpinäkyvyys on monessa tilanteessa entistä konkreettisemmin suora lakisääteinen velvollisuus.
Katri Aarnio
Counsel
+358 50 306 2031
Mikäli haluat artikkelit suoraan sähköpostiisi, tilaa Folksin uutiskirje täältä.