Kyberkestävyyssäädös luo uudet pelisäännöt digitaalisille tuotteille
EU:n kyberkestävyyssäädös eli Cyber Resilience Act (CRA) asettaa laajasti pakollisia kyberturvallisuusvaatimuksia EU-markkinoilla tarjottaville digitaalisia elementtejä sisältäville tuotteille. Sääntelyn tavoitteena on parantaa ohjelmistojen ja laitteiden kyberturvallisuutta koko niiden elinkaaren ajan. Suurinta osaa kyberkestävyyssäädöksen velvoitteista aletaan soveltaa 11.12.2027, mutta osa ilmoitusvelvollisuuksista tulee sovellettavaksi jo 11.9.2026.
Tässä artikkelissa käymme läpi, mistä kyberkestävyyssäädöksessä on kyse, millaisia tuotteita ja toimijoita se koskee sekä mitä keskeisiä velvoitteita sääntely tuo yrityksille.
Mistä on kyse ja millaisiin yrityksiin säädös soveltuu?
Kyberkestävyyssäädös on EU-asetus, jolla asetetaan kyberturvallisuutta koskevia vaatimuksia digitaalisia elementtejä sisältäville tuotteille. Sääntelyn perusajatuksena on, että markkinoille saatettavien tuotteiden on oltava kyberturvallisia jo silloin, kun ne saatetaan markkinoille, ja niiden turvallisuudesta on huolehdittava myös tämän jälkeen koko tuotteen elinkaaren ajan.
Säädöksen soveltamisala on laaja. Se koskee EU-markkinoilla tarjottavia ohjelmistoja ja laitteita, joissa on digitaalisia elementtejä. Tuotteen käyttötarkoitukseen tai kohtuudella ennakoitavissa olevaan käyttöön on lisäksi kuuluttava suora tai epäsuora looginen tai fyysinen datayhteys laitteeseen tai verkkoon.
Kyberkestävyyssäädöksen soveltuminen ei riipu ensisijaisesti yrityksen toimialasta tai koosta, vaan siitä, millaisia tuotteita yritys tarjoaa EU-markkinoilla ja missä roolissa se toimii tuotteen toimitusketjussa. Laajimmat velvoitteet kohdistuvat valmistajiin, mutta säädös asettaa velvoitteita myös muille toimijoille. Säädöksen soveltuminen kannattaa tarkistaa esimerkiksi seuraavissa tilanteissa.
Ohjelmistoyhtiöt: mobiilisovellukset, tietokoneohjelmistot, käyttöjärjestelmät ja erikseen tarjottavat ohjelmistokomponentit voivat kuulua säädöksen piiriin. Sääntely ei rajoitu kuluttajatuotteisiin, vaan myös yritysasiakkaille tarjottavat ohjelmistot voivat kuulua sen soveltamisalaan.
SaaS-palveluyritykset: pelkkä selainpohjainen SaaS-palvelu ei lähtökohtaisesti ole säädöksen tarkoittama digitaalisia elementtejä sisältävä tuote. Tilanne voi kuitenkin olla toinen, jos palveluun liittyy asiakkaan laitteella toimiva ohjelmisto, kuten mobiili- tai työpöytäsovellus. Tällöin myös ohjelmiston toiminnan kannalta välttämätön, valmistajan toimesta tai vastuulla kehitetty taustaratkaisu voi kuulua samaan sääntelyn alaiseen tuotekokonaisuuteen.
Verkkoon kytkettäviä laitteita tarjoavat yritykset: esimerkiksi IoT-laitteet, älylaitteet, kamerat, reitittimet ja muut digitaalisia elementtejä sisältävät fyysiset tuotteet voivat kuulua sääntelyn piiriin.
Maahantuojat ja jakelijat: myös EU:n ulkopuolisen toimijan digitaalisia tuotteita EU-markkinoille tuoville yrityksille sekä digitaalisia tuotteita EU:ssa jakeleville yrityksille asetetaan säädöksessä omia tarkistus- ja reagointivelvollisuuksia.
Ohjelmistokehitystä ostavat yritykset: Säädös voi soveltua myös yrityksiin, joiden pääasiallista liiketoimintaa ei ole ohjelmistojen tai digitaalisten laitteiden kehittäminen. Nykyisin monen yrityksen palveluun tai tuotteeseen liittyy esimerkiksi asiakkaalle tarjottava mobiilisovellus, joka voi kuulua säädöksen soveltamisalaan. Yrityksen ei tarvitse itse koodata ohjelmistoa tai valmistaa laitetta ollakseen säädöksessä tarkoitettu valmistaja. Jos yritys teettää tuotteen suunnittelun, kehittämisen tai valmistamisen kolmannella osapuolella ja tarjoaa valmiin tuotteen omalla nimellään tai tavaramerkillään, valmistajan velvoitteet voivat tulla sovellettaviksi.
Avoimen lähdekoodin ohjelmistovastaavat: Säädöksessä tunnistetaan erikseen toimijat, jotka eivät ole tuotteen valmistajia, mutta tukevat järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti kaupalliseen toimintaan tarkoitettujen avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehittämistä ja varmistavat niiden toimintakelpoisuuden. Avoimen lähdekoodin ohjelmistovastaaviin sovelletaan valmistajia kevyempiä, niiden erityiseen asemaan mukautettuja velvoitteita.
Mitä valmistajalta edellytetään?
Valmistajan on huolehdittava siitä, että tuote täyttää kyberkestävyyssäädöksessä asetetut olennaiset kyberturvallisuusvaatimukset. Käytännössä valmistajan on arvioitava tuotteeseen liittyviä kyberturvallisuusriskejä ja otettava nämä riskit huomioon tuotteen suunnittelussa, kehittämisessä, tuotannossa ja ylläpidossa. Tuote on muun muassa suunniteltava siten, että sen tietoturvariskejä voidaan hallita asianmukaisesti.
Valmistajan on myös hallittava tuotteessa ilmenneitä haavoittuvuuksia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi havaittujen haavoittuvuuksien käsittelyä, korjaavien päivitysten tarjoamista ja tuotteen turvallisuuden ylläpitämistä sääntelyssä edellytetyn tukijakson ajan.
Lisäksi valmistajan on laadittava tuotetta koskeva tekninen dokumentaatio ja suoritettava soveltuva vaatimustenmukaisuuden arviointi ennen tuotteen markkinoille saattamista.
Mitä vaatimustenmukaisuuden arviointi tarkoittaa?
Kyberkestävyyssäädös toimii tältä osin vastaavantyyppisellä logiikalla kuin EU:n muu tuotesääntely. Valmistajan on pystyttävä osoittamaan, että tuote täyttää sitä koskevat vaatimukset. Arviointimenettely riippuu tuotteen ominaisuuksista ja siitä, mihin tuoteluokkaan se kuuluu.
Useimpien tuotteiden osalta valmistaja voi arvioida vaatimustenmukaisuuden itse. Kyberturvallisuuden kannalta tärkeisiin ja kriittisiin tuotteisiin sovelletaan kuitenkin tiukempia arviointimenettelyjä. Tuoteluokasta ja käytettävistä standardeista tai sertifiointijärjestelmistä riippuen vaatimustenmukaisuuden arviointiin voidaan tällöin edellyttää myös ilmoitetun laitoksen osallistumista.
Kun tuotteen vaatimustenmukaisuus on osoitettu, valmistaja laatii EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen ja kiinnittää tuotteeseen CE-merkinnän. Ohjelmistotuotteiden osalta CE-merkintä esitetään EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa tai ohjelmiston verkkosivustolla helposti ja suoraan saatavilla.
Milloin haavoittuvuuksista ja tietoturvapoikkeamista on ilmoitettava?
Yksi säädöksen keskeisistä uusista velvollisuuksista liittyy aktiivisesti hyödynnettyihin haavoittuvuuksiin ja vakaviin tietoturvapoikkeamiin. Valmistajalla on velvollisuus ilmoittaa tällaisista sääntelyn piiriin kuuluviin tuotteisiin liittyvistä haavoittuvuuksista tai poikkeamista viranomaisille keskitetyn raportointialustan kautta. Ensimmäinen ilmoitus on tehtävä jo 24 tunnin kuluessa siitä, kun valmistaja tulee tietoiseksi tapahtumasta. Asetuksessa on kuvattu määräajat myös tämän jälkeen annettavien tarkempien tietojen toimittamiselle.
Valmistajan on ilmoitettava aktiivisesti hyödynnetyistä haavoittuvuuksista ja vakavista tietoturvapoikkeamista myös tuotteen käyttäjille. Käyttäjille on annettava tieto myös mahdollisista toimenpiteistä, joilla käyttäjät voivat lieventää haavoittuvuuden tai poikkeaman vaikutuksia.
Ilmoitusvelvollisuudet tulevat sovellettaviksi jo 11.9.2026, eli huomattavasti muuta sääntelyä aikaisemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että haavoittuvuuksien tunnistamiseen, sisäiseen eskalointiin ja viranomaisraportointiin liittyvien toimintamallien pitäisi olla kunnossa jo ennen kuin säädöksen muut velvoitteet tulevat täysimääräisesti sovellettaviksi.
Kuinka pitkään tuotteen kyberturvallisuudesta on huolehdittava?
Kyberkestävyyssäädös korostaa tuotteen koko elinkaaren aikaista turvallisuutta. Valmistajan on määritettävä tuotteelle tukiaika, jonka aikana se muun muassa käsittelee tuotteen haavoittuvuudet tehokkaasti ja tarjoaa tarvittavia tietoturvapäivityksiä. Tukiajan pituutta määriteltäessä on otettava huomioon muun muassa käyttäjien kohtuulliset odotukset, tuotteen luonne ja käyttötarkoitus sekä tuotteen odotettu käyttöaika. Tukiajan on lähtökohtaisesti oltava vähintään viisi vuotta, mutta jos tuotetta odotetaan käytettävän lyhyemmän ajan, tukiajan on vastattava odotettua käyttöaikaa.
Haavoittuvuuksiin on puututtava ja ne on korjattava viipymättä, esimerkiksi tarjoamalla tietoturvapäivityksiä. Tunnistettujen tietoturvaongelmien korjaamiseksi tarjottavat päivitykset on myös jaettava käyttäjille viipymättä ja lähtökohtaisesti maksutta, ellei räätälöidyn tuotteen osalta ole yrityskäyttäjän kanssa toisin sovittu. Tukiaikana julkaistu tietoturvapäivitys on pidettävä saatavilla vähintään kymmenen vuoden ajan sen julkaisemisesta tai jäljellä olevan tukiajan sen mukaan, kumpi ajanjaksoista on pidempi.
Mitä yrityksen kannattaa tehdä nyt?
Ensimmäinen kysymys on luonteva: kuuluuko jokin yrityksen tarjoamista tuotteista kyberkestävyyssäädöksen soveltamisalaan? Jos vastaus on kyllä, seuraavaksi kannattaa selvittää yrityksen rooli toimitusketjussa ja tunnistaa, mitä velvollisuuksia juuri kyseiseen rooliin liittyy.
Tämän jälkeen voidaan arvioida, miten nykyiset tuotekehitys-, haavoittuvuuksienhallinta-, dokumentointi- ja raportointiprosessit suhteutuvat uuden sääntelyn vaatimuksiin. Ensimmäisenä kannattaa luoda prosessi ilmoitusvelvollisuuksien noudattamiseksi, jotta valmius on olemassa jo ensimmäisten velvoitteiden tullessa sovellettaviksi.
Kyberkestävyyssäädöksessä on lopulta kyse melko perustavanlaatuisesta muutoksesta siinä, miten digitaalisten tuotteiden kyberturvallisuutta EU:ssa tarkastellaan. Tietoturva on jatkossa entistä useammin osa tuotteen lakisääteistä vaatimustenmukaisuutta, eikä vain hyvä käytäntö tai asiakkaan kanssa neuvoteltava vastuukysymys.
Katri Aarnio
Counsel
+358 50 306 2031
Mikäli haluat artikkelit suoraan sähköpostiisi, tilaa Folksin uutiskirje täältä.
