Tervetuloa Folksien uusin vahvistus Jenni! Jenni on työoikeuden ja HR-liitännäisten kysymysten moniottelija, joka viettää vapaa-ajan mielellään Molli-koiran ja erilaisten urheilulajien parissa.
1 § Mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi? Taisin haluta lentoemännäksi, jotta pääsisin matkustamaan ja näkemään maailmaa ”ihan ilmaiseksi” 😊
2 § Miksi sinusta tuli juristi? Halusin näyttää, että pystyn. Jo opiskeluaikoina ajauduin HR:n polulle, ja se on osoittanut, että olen oikeassa paikassa.
3 § Mikä on suosikkioikeudenalasi ja miksi? Sydämeni sykkii työoikeudelle, HR:lle sekä ihmisten auttamiselle. Työoikeudessa ollaan tekemisissä sekä strategisen johtamisen ja suunnittelun että henkilökohtaisten asioiden kanssa, minkä koen erityisen antoisaksi. Loppujen lopuksi kyse on aina ihmisistä.
4 § Mikä on suosikkioikeudenalasi ns. kuuma peruna? Eiköhän se ole uusi hallitusohjelma ja sen mukanaan tuomat muutokset sekä menneet ja mahdollisesti tulevat työtaistelutoimenpiteet.
5 § Mikä on suosikkilakisi ja miksi? Kai se kuitenkin palaa aina tuohon työsopimuslakiin. Sen lisäksi, että se on aika lailla kaiken perusta, sieltä löytyy myös mielenkiintoisia jäänteitä noin 1940-luvulta.
6 § Millainen on hyvä juristi? Hyvä juristi voi olla monella tapaa ja varmasti se riippuu myös oikeudenalasta. Ennakointi, tarkkuus ja kokonaisuuden hahmottaminen ovat jokaiselle juristille tärkeitä ominaisuuksia. Työoikeuden näkökulmasta hyvä juristi ottaa huomioon erityisesti liiketoiminnalliset tavoitteet sekä inhimillisyyden. Se, mikä on vähimmäistaso tai lain tarjoama mahdollisuus, ei ole välttämättä tavoite huomioiden kannattavin lähestymistapa.
7 § Jos et olisi juristi, olisit…? Todennäköisesti psykologi.
8 § Mikä sinua motivoi nykyisessä työssäsi? Erityisesti se, että voin yhdistää osaamiseni juridiikasta ja henkilöstöjohtamisesta ja pääsen jakamaan osaamista asiakkaille eri toimialoille ja kasvukaaren eri vaiheissa oleviin organisaatioihin. Lisäksi suuri vaikutin löytyy tiimistäni, joka vaikuttaa olevan top-notch!
9 § Mitkä ovat mielenkiintosi kohteet töiden ulkopuolella? Puuhailen monenlaista taiteesta urheiluun, mutta ainakin noutajalajit Molli-koiran kanssa, kamppailulajit ja hyvä ruoka.
10 § Mikä on mielestäsi parasta ruokaa? Itse tehdyt tortillat, tuoresalsa ja joku ihana tulinen kastike.
11 § Mikä on suosikkijuomasi? Chai-tee
12 § Mikä on lempivärisi? Vaalean metsän vihreä
13 § Mikä on mielestäsi paras kirja? Luen vaihtelevasti dekkareita ja ns. ”kehittäviä” kirjoja Viimeisimpänä itselleni kolahti ”The Oz Principle”
15 § Mikä on mielimusiikkiasi? Kaikki rapista melodisen raskaasta poppiin
16 § Mikä on suosikkieläimesi? Koira (ps. koira nukkuu kainalossa)
17 § Mikä on suosikkiohjelmasi? Ehkä kaikkien aikojen top ovat How I Met Your Mother sekä Person of Interest
18 § Mikä on elämän tarkoitus? Löytää rauha
19 § Mikä on suosikkimietelauseesi? Hmm… Mennään tällä kertaa huumorilla: "Maailmassa ei ole koskaan järjestystä, eilen oli liian kuumaa ja nyt on liian märkää." – Hemuli
20 § Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi? Olen sielultani maalainen, ja tiedän, mikä on ”alkunokko”
Comments